"Vitunmoisia mäkiä jokapaikassa"

Wau. Siitä on taas vierähtänyt melkein puoli vuotta, kun oon tänne mitään rustaillut. Jotenkin, yllättävää, en ole saanu aikaseks. Mutta nyt oon taas ntässä kirjottamassa. On tässä vähän uutta taas kerennyt tapahtumaankin. Ja tämä postaus onki lähinnä semmonen kuulumisten ja ajatusten tylsä päivityspostaus. 

Ehkä isoin asia, mitä tässä kuukausien aika on tapahtunut on se, että asun nykyään Jyväskylässä. Muutin tänne elokuun lopulla. Ja joo, oon tykänny asua täällä. Toki silloin, kun tätä muuttoasiaa vakavasti harkitsi mietti sitä, että kun muutan Leon kanssa näin "kauas" sukulaisista ja kavereista, että miten käy tukiverkoston kanssa yms. Mutta hyvin on pärjätty tähän mennessä ja ei tästä oikeesti mee edes kauaa tuonne Tampereelle, Leo pääsee kyllä edelleen sukulaisille yms viikonlopuksi hoitoon jne. Mun vähäisetkin kaverit jäi toki Tamperelle, mutta oon onneks tottunu oleen "yksin" ni ei oo sillai ollu ongelmia. Toki niitä kavereita olisi täältäkin päin kiva saada, mutta toistaiseksi ei oo lykästänyt. 

Ja ei tosiaan Leon kanssa asuta kaksin, vaan muutettiin  Samin kanssa yhteen. Se oli tähän tilanteeseen hyvä ja kaikista järkevin ratkaisu. Ja hyvin on yhteiselo sujunut. Ei oo hirveesti ollu erimielisyyksiä. Perus normi kinaamista toki. Ei muutettu keskustaan, vaan vähän syrjemmälle, joka tuntuu joillekkin olevan ongelma. Täältä on keskustaan se n.7km, mikä ei minusta ole paljon. Toki ei sitä nyt päivittäin kävele, mutta julkiset kulkee oikein hyvin ja autollakin tarvittaessa pääsee. Asuinhan minä Tampereellakin Hervannassa, mistä on lähes sama matka keskustaan. 

Toinen asia, mikä on muuttunut on tottakai mun koulu. En voi tietenkään jatkaa Ikaalisissa koulunkäyntiä, joten aloitin tääläpäin uuden alan. Taas. Opiskelen nyt Saarijärvellä eläintenhoitajaksi, oon tykännyt. Olen monimuotoopiskelija, eli mulla on vähän lähiopetusta per kuukausi. Enemmän verkko-opintoja ja työssäoppimista. Tuntuu, että tää on se miun oma ala. Kunhan saa oman henkisen jaksamisen vielä kuntoon, niin työharjottelutkin helpottuu. Mulla on tosi kivat koulukaverit ja kerrankin kouluun meneminen poissaolonkin jälkeen ei tunnu siltä, et kaikki katsoo kieroon. 

Mä vannoin sillon kun Lahdesta muutin pois, että en koskaan enään muuta niinsanotusti miehen perässä mihinkään. Ja kuinkas kävi. Noh, tää onneksi tuntuu kaikinpuolin paljon paremmalta ratkaisulta, kun se Lahteen muutto muinoin. Siitä oppineena :D 

Täällä yllättäen ei nyt kovinkaan erilaista ole asua, kuin Tampereella. Yhtälailla keskustassa käyn harvoin ja bussit kulkee ja näyttää sisältä lähes samalta. Ainoa ero, minkä ehkä olen huomannut täällä, niin bussista poistuttaessa vähnitään joka toinen ihminen kiittää bussikuskia. Toisin kuin Tampereella, missä en kuullut koko asumiseni aikana, kuin ihan pari kertaa jonkun kiittävän. Ja asuin kuitenkin useamman vuoden ja kuljin bussilla lähes päivittäin. Toki hyvä asiahan tuo on vain, Leokin on oppinut kiittämään poistuessamme bussista. 

Wau, avaudun taas kaikesta turhuudesta.

Viime päivinä oon miettiny tosi paljon itseäni, ja sitä mitä teen ja mitä tunne ja oon tajunnu, että tietyissä asioissa oon aika hukassa. Mutta en sentään liikaa, eli handlaan kyllä kaiken ja tiedän suunnilleen miten saan asiat (oman pääni sisällä) järjestykseen.

Oon huomannut tässä lähiaikoina sellaisen jutun, että minulle kaikista tärkein ihminen on saanu miun kaikki muurit mitä oon rakentanu tässä vuosien ainaka, osittain ihan tietämättäni, niin hävelvenemään. En tiedä miten, mutta niin on käynyt. Se tosin kertoo ehkä paljolti siitä, kuinka turvalliseksi tunnen oloni hänen kanssaan. Toisaalta se, että miun kaikki suojamuurit on laskenu sinne lähes olemattomiin on tehny miusta satakertaa herkemmän mitä oon ennen ollu. Enkä kyllä sano sen olevan huono. Tiedän, että tästä on paljon helpompi lähteä purkamaan ongelmia ja nimenomaan niin, että joku auttaa siinä. 

Mulle tällähetkellä kaikista vaikeimpia hetkiä on illat, juuri ennen nukkumaanmenoo. Ehkä siksi, että päivisin oon nyt jostain syystä saanu jonkun jäätävän ison siivousboostin. Nimittäin olen nyt kahdessa päivässä pessyt jonkun 7koneellista pyykkiä (joo sitä on P A L J O N) ja tiskannu miljoona astiaa, siivonnu leon lelulaatikot, keittiön, mun ja Leon vaatekaapit ja olohuoneen. Ja vihaan siivoomista, yleensä. En tiiä mikä mua vaivaa. Ja täällä olkkarissa on oikeesti ollu näin siistiä varmaan viimeks sillonku muutin tänne. Toisaalta hyvä, sillä päivisin en kerkee murehtimaan asioita. 

Tosin niinku sanoin, sitten ne iskee illalla ja siks saatankin itkee itteni unee, joo kuulostaa tosi säälittävältä mut harrastan sitä silti. jee. 

Mie en esimerkiksi voinu ikinä kuvitella, että tulisin kokemaan paniikkikohtauksen, mutta niin kävi. Oli paljon minulle vieraita ihmisiä ja tilanne oli sellainen, etten osannut yhtään toimia tilanteen vaatimalla tavalla. En ole niitä ihmisiä, jotka menee puhumaan ja esittäytymään oma-aloitteisesti, vaan tarviin siihen rohkaisua joko joltain tutulta tai sitten siltä kenelle pitäisi esittäytyä (eli esim että hän esittäytyy itse). 

Onnekseni tämä kaunis paniikkikohtaukseni ei kestänyt itsessään kuin puolisen tuntia, kyllä sen jälkeen olin lähes koko loppupäivän tosi herkillä, joka ärsytti itseäni myös. Se oli jotenkin tosi outo tunne, ensin alkoi hengitys tihentymään, vähän kuin olisi hengästynyt, mutta ei kuitenkaan. Sitten puutui toinen käsivarsi. Ja kokoajan pidättelin sitä etten ala itkemään. Sitten alkoi puutua naama myös ja sillon se iski kunnolla. Se oli toso hämmentävää ja ehkä hieman pelottavaa, koska en ollut ennen semmoista kokenut. Pääsin kuitenkin "piiloon" pois katseilta ja sainkin onneksi mitä parhainta rauhotteluapua.

Mulle on siis semmoset tilanteen, missä on mulle tärkeitä henkilöitä ja sitten uusia, toiselle tuttuja on tosi vaikeita. Niihin tilanteisiin yleensä tarvisin tosi paljon sen tutun ihmisen tukea. Tiiän että jos tilanne on uusi myös sille toiselle, sen on vaikea reagoida itseni tarvitsemalla tavalla asioihin. Varsinkin jos niistä ei ole puhuttu. Siksi en yleensä ota itseeni, jos asiat ei mene niinkuin haluaisin. Koska jos joku ei tiedä asioita, niin ei se silloin voi toimiakkaan erilailla mihin on ehkä itse tottunut. Ja aina ei pysty toimimaan, niinkuin "pitäisi" vaikka haluaisi, koska täytyy ehkä tehdä sitä ja tätä. 

Mä tarviin näissä eniten sen toisen tuen niin, että se tuttu ihminen ottaa mut mukaan porukkaan, pyytää tulemaan, koska oon jostain syystä niin tyhmä ja nössö etten pyytämättä uskalla mennä. Ja moni voi kokea tämän pakottamiseksi, esim jos kyseinen henkilö juttelee vaikka kouralliselle tuntemattomia ihmisiä, niin hän ei ota minua mukaan siihen, koska kokee ettei halua pakottaa minua siihen, ehkä hankalaan tilanteeseen. Minä puolestani toivon, että hän pyytäisi minut siihen tilanteeseen mukaan, koska  siinä tunne jokatapauksessa oloni turvallisemmaksi, kuin jossain itsekseni. 

Mutta se siitä aiheesta. Minun piti vielä jotain kirjotella tähän. Heti kun keksisin, mitä se oli. Niin se, että en minä täysin hukassa ole. Koska tiedän aikalailla tasan tarkkaan mitä haluan tulevaisuudessa ja esimerkiksi vielä tämän vuoden aikana tapahtuvan. Ja uskon, ja toivon, vahvasti että haluni toteutuvat myös. Mahdollisimman pian. 

Keittiö kuntoon.

Päätin kokeilla tänään tämän kauniin ja ihana ahdistuksen lievittämiseen siivousta. Ja kas kummaa se auttoi, sen aikaa kun siivosin. Mutta ainakin siivosin paikkoja, joihin en siivousmielessä ollut koskenu sitten muuttamisen. Joten oon myös hieman  ylpeä itsestäni, että sain niinkin paljon aikaseksi.

Syyt, miksi tuo lievitti ahdistusta senaikaa, kun kesti on varmasti se, että kuuntelin samalla musiikkia ja koska keskityin siivoamiseen pysyi ajatukset silloin täysin siinä siivoamisessa eikä vaellellut muualle. Katsotaan jatkanko projektia joku päivä, huoneita on vielä jäljellä :D 

Jotta tästä postauksesta ei tulisi tynkä niin otin neljästä kaapista, jotka siivosin ennen ja jälkeen kuvat.

Nämä kuvat ovat alla satunnaisessa järjestyksessä enkä niihin jaksa löpistä sen enempää. Kertokoon kuvat enemmän kuin tuhat sanaa. 

Tässä myös kauniisti roskien määrä, mitä tuosta kaappien ja keittiön  siivoamisesta tuli. Ja kerrottakoon, että tungin pahvilaatikot (mm muro, tee ym) kokonaisina, joten niiden litistämisellä tämä roskamäärä ei näyttäisi näin valtavalta. Ne nimittäin vievät yllättävän paljon tilaa roskiksesta. 

Löysin päiväystuotteita myös, mistä heitin suuren osan menemään. Tästä mausteesta oli pakko ottaa kuva, koska olen kuitenkin vuoden 2014 jälkeen muuttanut ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa :D

Tälläinen siivouspäivitys tälläkertaa. Ei sentään tää blogi oo täysin vaan miun avautumista elämän pienistä ja suurista asioista. 

Ripulointia aivoista

Oon ollu aina semmonen ihminen, mikä tykkää olla seurassa ennemmin kun täysin yksin kotona. Oon kuitenkin viimeks ahdistunut yksin kotona olemisesta vuonna 2014, kun asuin Lahdessa. Sillon tiedostin suunnilleen mistä ahdistus johtui ja miksi se tuli aina, kun menin asuntooni (missä vietin varmaan vuodessa n 5yötä).
Nyt kuitenkin tässä ihan lähiaikoina tää sama ahdistus on tullu takas. Ja en kestä sitä, koska en tiedä mistä se johtuu ja miksi se tulee. Jos haluaisin pitää tän kurissa, niin mun pitäs olla kokoajan jonkinlaisessa (aikuisessa) ihmiskontaktissa, koska sillon saan muuta ajateltavaa kun sen yksinolon.
Oon aina ollut myös sellanen ihminen, joka ajattelee tosi paljon ja liikaa. Sit kun siihen lisätään yksinolo ja siihen liittyvä ahdistus niin ei tää kivaa ole. Mutta kai siihen pitäisi yrittää tottua, koska ei sitä vaan voi olla 24/7 jonkun kanssa. Joo, on tuo lapsi tuossa mutta se ei poista sitä mun ahdistusta muutakun sillä että hänen hereillä ollessa pyrin peittämään (mm itkun). Välillä sitten taas nautin yksinolosta. Ja tosiaan pieninä määrinä.

En tiedä vaikuttaako tähän kaikkeen ahdistukseen se, että oon jokaisessa suhteessa tosi nopeella aikataululla ollu tosi tiiviisti (mm asunu yhessä lähes heti) ja nyt oon ensimmäistä kertaa kaukosuhteessa. Ja tää on hankalaa. Vaikkakin oon siitä satavarma, että meidän suhde ei olis näin vahva ja hyvä jos me ei oltas kaukosuhteessa oltu. Alku tässä oli todella helppoa. Mutta nyt suhteen syvetessä (kai toi on oikea ilmaisu) mun ahdistus ja ikävä vaan kasvaa. Enkä tiedä edes, että miksi. En kuitenkaan missään välissä ole edes miettinyt eroa tämän vaikeuden takia sillä olen sitämieltä, että tämä kaikki on todellakin sen arvosta, että mie välillä itken joka ilta viikon verran.

Mulla on myös tosi vahva menettämisen pelko, joten uskon sen myös omalla tavallaan boostaavan tuota ahdistusta yksinollessa. Tiedän kuitenkin, ettei se tuosta voi täysin johtua, koska mulla ei oo tällähetkellä mitään vaaraa siitä että menettäisin ketään läheistä.

Mie oon onneks siinä suhteessa onnellinen, että vaikka välimatkaa onkin. Mulla on silti rinnallani mitä ihanin ja parhain ihminen. Joka kuuntelee minua kun tarvitsen ja muistaa kysyä miten miulla menee. Ja tykee ja piristää. En ole näin laajasti kyllä tästä hänellekään puhunut koska en ole halunnut huolestuttaa. Koska kuitenkin vaikka ahdistus on kova, mie pärjään sen kanssa.

Taas pitkästä aikaa tällästä sekavaa ajatusripulia. Mutta tuntui siltä, että nyt avautuminen tänne saattoi auttaa, edes hieman.

Kerää tänää ympärilles hyviä ystävii - tai älä.

Yks vaikeimmista asioista tässä elämässä on kaverisuhteet. Juuri kun luulet löytäneesi ihan kivan kaverin, huomast pian, että tämä lopettaa sulle puhumisen lähes kokonaan. Ette näe enään ja pian hän poistaakin sinut ainoasta paikasta, missä sinä sait häneen yhteyden. Ja tottakai kertomatta yhtään miksi toimii kuten toimii. Siinä alkaa väkisinkin miettimään olisiko itse voinut tehdä jotain paremmin, tekikö itse jotain väärin. Miksi hän käyttäytyi kuin käyttäytyi. Näin kävi tänään. Mutta ei siitä sen enempää.

 Tämän takia miun on tosi vaikee solmia kaverisuhteita, koska tahtoisin myös nähdä ja pitää näihin kavereihin yhteyttä. Mutta se on kappasvain vaikeaa, jos toinen ei ole siihen valmis. Ja jos esim elämäntilanne on semmonen ettei juuri nyt kerkiä niin jokaisen hieman järkevän ihmisen pitäisi tajuta että asipista saa sillon kertoa, että se toinen osaa olla "ahdistelematta". Mutta ilmeisesti joillekkin ihmisille se on vaikeaa, pitäs varmaan ajatella että tämä kyseinen tyyppi ei ansaitse miun ystävyyttä. Mut tuntuu se silti pahalle, kun poistetaan kavereista ilman minkäänlaista syytä.
Välillä toivoisin, että osaisin lukea ajatuksia, jotta tietäisin miksi jotkut käyttäytyvät kuin käyttäytyvät. Nää tilanteet ajaa minuu enemmän ja enemmän siihen, että miun on vaikea puhua uusille ihmisille saatika sitten tutustua. Kun alkaa miettiin kuitenkin sit kivan ja semmosen ihmisen löytäessä, kenen kanssa tulee toimeen et kohta toikin varmaan vaan ignoraa mut elämästään pois. Ehkä itse olen vain niin rasittava, ettei kukaan kestä minuu pitkää aikaa. Ehkä siksi miulla on vaan alle  kourallinen kavereita joita nään useemmin kun kerran puolessa vuodessa.

Tääkin tyyppi oli semmonen, ketä mun ei pitäny päästää ihon alle, koska tiesin että se saattaa olla arvaamaton ja ns ignorata miut kokonaan elämästään pois jossain välissä. Siks ehkä yllätyin siitä, kun tää asia nyt tapahtu että se tuntuu näin pahalta. Kuitenkaan ei tunnettu edes mitenkään kauaa. Olen hämmentynyt. Lähinnä itseeni ja pettynyt siihen, että miulla on taas yksi kaveri vähemmän.

Palataan vielä takaisin hetkeksi (2018)

Tänä vuonna oon hieman myöhässä tämän postsuksen kanssa erinäisistä syistä. Mutta eikös se niin ole, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joten, taas olisi aika vielä hetki katsoa kuluneeseen edellisvuoteen ja summata hieman asioita kuukausittain, mitä tulikaan puuhattua.

Tammikuu 

Tammikuussa ei tapahtunu mitään kovin erikoista. Kävin Millan kanssa pikkuveljemme synttäreillä ja hankin hiustenpidennykset. Leo pääsi ekaa kertaa luistelemaan ja Niko Saarinen lähetti mulle, leolle ja kirpulle (koira) kortit. 

Helmikuu

Helmikuussa olin kipeänä, kuumetta oli hurjan päivän ajan (! !!!!). Leolla oli synttärit, johon tein itse kakun. Leo täytti 3v!

Maaliskuu 

Maaliskuussa tapahtukin vähän enemmän jutskeleita. Kävin Leon kanssa Kotkassa kyläilemässä. Leo alotti päiväkodin, iso poika jo! Kävin Recklessien keikalla  Leo pääsi virpomaan. Pääsiäislomaksi suunnattiin Ruotsiin. 

Huhtikuu 

Tultiin Ruotsista kotiin. Millan kissa,, Andy tuli kyläileen. Olin tyhmä ja menin paljain käsin Andyn ja Pertin taistelun väliin ja sain sitten pureman käteen. Kävin lekuridta nappaamassa antibiootin (jota en syöny loppuun, hyi minua), sekä jäykkäkouristusrokotteen. Meille saapui myös uusi marsutyttönen, joka sai nimekseen Pikkune. Lily (pupu) lähti myös parempaan paikkaan sateenkaarisillslle ja se oli hieman surullista. Puin myös mekon ja kävin rippijuhlissa. 

Toukokuu

Parhaan kaverini ja Leon kummitädin kuolemasta tuli vuosi. Käytiin Särkänniemessä. Mauno Peppone näytelmä tuli päätökseen, jonka vuoksi annettiin Jari Aholalle pokaali ja käytiin torilla ja suihkulähteessä. Suoritin myös työturvallisuuskortin. 

Kesäkuu

Maalailin pitkästä aikaa. Käytiin Virpin porukan kanssa Muumimaailmassa. Kävin taas Särkänniemessä, tälläkertaa käytiin näsinneulassakin ja Leo pääsi elämänsä ekaa kertaa ratsastamaan. Kissat sai uuden raapimapuun. Juhannus vietettiin vesisateisissa tunnelmissa mökkeilemässä Virpin porukan kanssa. Saimme myös perheenlisäystä marsuvauvojen muodossa. 

Heinäkuu 

Heinäkuussa tutustuin sorsiin ja oraviin aika läheisesti. Kävimme Leivonmäen kansallispuistossa yöpymässä ja retkeilemässä. Nukuin riippumatossa. Oli muuten kivaa. Tänä vuonna on pakko päästä metsäilemään mielellään useamminkin. Pidin myös synttärijuhlat muutama päivä etukäteen sukulaisille. Eli kahvia ja kakkua. 

Elokuu

Elokuun ison asia oli varmasti Tubecon, ei elokuussa tainnut mitään muuta edes oikein tapahtua. Tubeconissa oli erityisen mukavaa. Kävin myös Ruotsissa ja otettiin leon kanssa jatkoa meidän kuvalle. Ylöjärvelle tuli uusi patsas. 

Syyskuu 

Syyskuussa tutustuin lisää luonnoneläimiin. Ostin Antti Tuiskun kirjan, oli muuten hyvä. Aikaisia aamuja alkoi tulla. Aloitin nimittäin koulun. Ikaalisissa, opiskelen tapahtuma- ja messurakentamista. Paisteltiin myös lättyjä. Poltin käteni uunin höyryssä. Käytiin katsomassa Innan tulevaa koiraa. Kävin risteilyllä, työskentelin talkoolaisena nimittäin Tubecon Merellä risteilyn ajan. Kirppu täytti 6vuotta.

Lokakuu 

Värjäsin hiuksia. Inna sai koirulin. Hankin jouluvalot olkkariin. Muutakin erityisen jännää tapahtui erään ihmisen kanssa, mutta siitä joskus toiste enemmän. 

Marraskuu 

Ane tuli käymään, käytiin vähän baareilemassa. Tutustuin kivaan ihmiseen ja oli muutenkin mukavaa. Käytiin hyvässä porukassa Ruotsissa. Kävin myös erään uuden musikaalin pressitilaisuudessa, siitä tulee muuten hienoa! Pikkuveljeni täytti vuosia. 

Joulukuu

Poltin käteni toistamiseen samana vuonna. Tälläkertaa uunipeltiin. Oon taitava, tiedän. Olin mukana rakentamassa onnenpyörän lavasteita paikoilleen, sekä myös purkamassa ne pois. Joulu vietettiin Ruotsissa rauhallisesti ja parhaiden ihmisten kanssa. Uusivuosi meni myös mitä parhaimmissa merkeissä hyvien ihmisten ympäröimänä. Ainoa yhteiskuva uudeltsvuodelta on virpin kanssa, se sopi tämän vuoden lopetukseen, sillä kuva on otettu ennen puolta yötä :D

Vuosi 2018 oli kokonaisuudessaan aika huikea. Tehdään kuitenkin tästä vuodesta, jos mahdollista vielä parempi 😘