Rakkaus on sitä, että on 60 vuotta naimisissa, eikä oksenna kertaakaan.

Mulla olisi herätys alle kolmen tunnin päästä. Ei siinä mitään, vetelen vaaa energiajuomaan nassuun ja mietin elämän syviä.

Elämä antaa, elämä ottaa. On taas tullut huomattua. Niinhän sitä vois luulla, että sittenkun tuntuu,että kaikki on hyvin nii ei, ei varmasti ole hyvin.
Tiedättekö, miltä tuntuu menettää tärkeä ihminen? Minä tiedän. Olen yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä menettänyt. Nyt olen ilmeisesti menettämässä toista tärkeää ihmistä. Se ei ole kivaa, ei todellakaan. Vaikka se saattaisi olla omaksi parhaaksesi joskus, niin ei se silti sattuu ja pahasti. Ihminen voi haluta kaikenlaista, kaikkea ei kuitenkaan voi saada, valitettavasti.

Voin sanoa olevani tällähetkellä suhteellisen onnellinen, minulla on rakastavia ihmisiä ympärillä: ystäviä, kavereita, sukulaisia, poikaystävä. Mutta silti se pieni asia vaivaa, kun tietää että jokaisen ihmisen kanssa ei ole kaikki hyvin, sille et itse juurikaan mitään voi. Koska et muka yritä tarpeeksi tai muuta kakkaa. No, ei siinä mitään. Sittenkun sanot, että olkoon. Ja antaa toisen päättää mitä tekee niin luullaan, että se on yhdentekevää mitä hän tekee, vaikka asia ei ole noin. Et itse ehkä osaa ilmaista tunteitasi niinkuin haluaisit, mutta näin käy joskus. Olen miettinyt asioita nyt noin kaksi päivää oikein urakalla, en jaksa yrittää jos ei ole yritettävää. Jos toinen ei ole sinut minun asioiden kanssa, niin en sille voi mitään. Silloin minun on pakko antaa vain olla. Olen tehnyt virheitä, myönnän sen. Kuitenkaan en halua satuttaa ketään. Ja jos toinen on päättänyt jo ottaa sinusta etäisyyttä ja mahdollisesti poistaa sinut elämästä, mitä voit? Yrittää väkisin roikkua hänen elämässään, ei, siitä ei tule kuin riitaa. Jos hän ei halua olla ystäväsi niin sitten ei halua. Vaikka se sattuu et voi asialle oikeastaan juuri mitään. Tottakai ihanteellinen ratkaisu olisi, jos saisit pitää tämän ihmisen vielä elämässäsi, nähdä hänen kanssaan, viettää aikaa. Ehkä se tästä, aika näyttää mitä tapahtuu. Toivon, että en joudu kokemaan heti lisää tärkeiden ihmisten menetyksiä. Vaikka tämän erään toisen tärkeän ihmisen menettmisestä on jo 3vuotta. Silti tulee niitä päiviä, kun on järjeetön ikävä, mutta asialle ei voi mitään.

Kun aamulla herään,

Mä tuntee voin sen

Tää on kaunis päivä, mä oon

onnellinen

Sama mulle vaik satais

Taivas ois pilvinen

Tää on kaunis päivä,

mä oon sopivasti onnellinen

Tää kaupunki on koti mulle,

Sun kanssa voin tuntee niin

Olen rakastunut, rakastan tätä ihmistä, joka on vierelläni ja seuranani. Eli rakastan miestäni.

Joillekkin asia voi olla ei ok, mutta minkäs minä sille mahdan. Jos ne eivät tykkää että seurustelen juuri tämän ihmisen kanssa, niin sittenpähän eivät tykkää. Minä olen onnellinen tässä suhteessa, eiköhän se kaikille riitä ja suurin osa ihmisistä onkin onnellinen puolestani ja hyvä niin. Tunnen oikeasti kerrankin, että minulla on joku joka oikeasti haluaa olla kanssani. Jonka kanssa voin puhua milloin mistäkin, jonka kanssa ei ole "tukala" (en löytänyt oikeaa kuvaavaa sanaa) olla. Jota rakastaa, joka rakastaa sinua. Saat siltä suunnilleen kaiken mitä tarvitset, tottakai ihminen voi vaatia enemmän mtä saa, mutta ei saa koittaa saada mahdottomia ;) Tämä riittää, se on hyvä.

Kiitos ja Anteeksi. PUS!