maanantai 27. toukokuuta 2013

Vlogi, aiheena Niko Saarinen.

Tätä pyydetttiin, tämä sai kannatusta. Tässä se on.
Videon kuvasin kertaa kaksi, koska vilauttelin ensimmäisessä xD
En jaksanut editoida, koska kakka koneeni on kakka :P



Tässä se edellinen merkintäni Nikosta.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pyöräretki Helsinkiin! Mahtia.

Nyt jaksan. Oltiin siis viimeviikon keskiviikkona (15.5) Hannan kanssa pyöräilemässä Lahdesta Helsinkiin. Koko juttu lähti Hannan pienestä ideasta, ja mie olin tottakai heti mukana. Mulle kun ehottaa jotain jännää ja päätöntä ni sit voi olla varma, että asia toteutetaanki ;) Tykkään random ideoista. 
Lähettiin puol ysiltä aamulla, Lahen rauttikselta. Lahen rajalla meinas Hanna vähän olla sitä mieltä, et jätetään koko homma kesken, mut hetken siinä sumplittua sain sen jatkaan matkaa. Hyvä niin, sillä matkasta tuli paras. 
    Matka kokonaisuudessa tuntui yllättävän vähän jaloissa, mun polvet on nii paskana et kaikki ylämäet sattu ihan helevetisti, mutta pikkuvikoja. Matkan jälkeen oli valmistautunu henkisesti siihen, etten pääse seuraavana päivänä käveleen. Herättyä olikin sitten iso hämmennys, kun jalat ei ollu oikeestaan ollenkaan kipeet. Nilkoissa ja polvissa tuntu minimaalisen vähän ku käveli. Hämmentävää.
    Mutta, takaisin matkaan... Pari pysähystä matkalla. Juotava oli jees, aurinkorasva olis ollu hyvä. Paljon peltoja, maaseudun "tuoksu" (oikeestaan tykkään jollain kierolla tavalla siitä) sekä monta traktoria. Mäntsälän kohalla oikastiin Keravalle. Rakastuin muuten Keravaan, ihan hemmetin ihanan näkönen paikka. Haluun sinne.
Joskus Keravan jäkeen navigaattori ohjas meijät hienolle hiekkatielle. Siinä oli puomi, jossa luki "Pääsy Kielletty". Jokatapauksessa mentiin sinne, koska navigaattori niin neuvoi. Joskus kilometrin ajettua käski tuo navigaattori kääntyä. Ihmeteltiin, että minne, toisella puolella on mettää, toisella aita ja junarata. Noh, jatkettiin viä eteenpäin, kunnes tuli äkkijarrutus ja huudahus Hannalle: "täällä on vettä". Ja totta, siinä oli puro tai jokimikälie. Tarkistettiin kartasta, joka opasti menemään toiselle puolelle, mutta mistä? Siinä sitten hetki palloilotiin ja Hanna kävi tarkistamassa toiselle puolelle (siinä kun oli purojoella tunneli) ja siellä oli kuin olikin kävelytie. Ei siinä mikään muu auttanut, kuin pistää pyörät jokeen ja mennä toiselle puolelle. Kunnon extremematkailua. 
   Helsinkiin kun päästiin ni olitiin helpottuneita ja ylpeitä itsestämme! Me tehtiin se, oikeesti me tehtiin se. Huhhuh. Mutta miten vaikea voi olla etsiä jäätelötötteröitä ulkoa Helsingistä? Ihan hemmetin, Kaisaniemi ei pettänyt tälläkään kertaa.
Tässä ihania kuvia matkan varrelta:
 NYLAND!



 Kerava, 33km Helsinkiin. huhu




Extremetunnelivesi.

SELVITTII HELSINKI

Palloiltiin Helsingissä sitten aika kauan. Ladattiin walkersissa mun puhelinta ym. Nähtiin Petra. Poiketen suunnitelmista, kiitos Artun yllytyksen. Suuntasinkin vielä Santa Cruzien keikalle. Oli mahtia ja hieno keikka, vaikken sitä kerennyt ihan loppuun katsomaan, koska kiirehdin viimiseen junaan :)


Lopputuloksena: Hyvä mieli. Palanut naama. Ylpeys itsestä, ja siitä et oikeesti selvittiin.

maanantai 13. toukokuuta 2013

IIK, 60 lukijaa. + kysymys


Teitä rekisteröityneitä lukijoita on jo 60!! Ihan huikee määrä. En millään olis uskonu, et saan koskaan noi paljo lukijoita, just tossa kattelin nii about puolet on kavereita ja loput sitte jotain muita: D hih.
60 lukijan kunniaks (ja siks et mulla ei oikeesti oo postausideoita) kysynki nyt teiltä.
Millasia postauksia haluatte? 
Kertokaa, jos teillä on postausideoita. Ihan mitä vaan. Pistän myös tohon asivupalkkiin äänestyksen erilaisista postauksista. Käykää painelemassa sitäki.

Jotta tästä ei tulis mikään helevetin tylsä postaus heittelen tähän jotain kuvia...osa löytyykin instagramista. Jos haluutte seurata mua siellä nii ettikää Gerkko. Sillä nimimerkillä löydyn btw suunnilleen jokapaikasta.
Eräs aaamu, kun Kirppu päätti herättää vinkumalla ja uikuttamalla. 




 Olin tossa 7. päivä kattelemassa Santa Cruzeja Lahen levykauppa äxässä. oli muuten mahtavia, ja hyvvää musiikkia. Ainakin näi akustisesti parin miehen voimin. Ja ihana oli nähä paulaa ja Saijaa piitkästä aikaa. 
Oli kaikinpuolin mitä mukavin päivä. Varpusia on kiva ruokkia. Ja juttu on kiva.


Kuva on ihku. Mut pointtina tässä se, et kattokaa miten hemmetisti mun hiukset on kasvanu.  :D

Joku Anonyymi tuli kysyyn mun edellisessä postauksessa et oonks raskaana. En tiiä mistä se sellasta oli saanu päähänsä, mutta voin sanoo tässäkin vielä, jos se sitä vastausta ei huomaa tai joku muu miettii samaa. Eli
  Ei, en ole raskaana :)

Ainii piti sanomani vielä, että innostuin tässä kattelemaan vlogeja ja ne on oikeesti kivoja, ku on sellanen ihminen kuka osaa puhuu kameran eessä sillai et sitä jaksaa kattoo. Tää noiden kattominen lähti siitä, että youtube oli ehottanu mulle Mentaalisavukkeen jotain homovideoo ja katoin sen. Ja koska tylsyys ni aloin selaileen noita muitakin vlogeja mitä on PALJON.

PUS, ootte ihania.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kirppu, Kirputsa, Kirputsu

(Tähän alkuun ihkusti ilmotusluontonen asia, et mulla ei oo konetta käytössä. Ei oo ollu kahteen viikkoon, kiitos virtajohon joka päätti kuolla. En oo vielä siis saanu uutta. Joten en oo tännekkään kirjotellu, koska en jaksa alkaa säätään puhelimen kans jotain postauksii. Nytkin dataan Janin koneella, ku se on tuolla viihteellä. En tähän nyt jaksa mitään kuulumisia kirjotella sen enempää, koska ei oo tapahtunu mitään sen erikoisempaa.  Vappuna olin juomassa, oli vesisateista ja jännää ja uusia ihmisiä paljon. Mut syy miks mä ny kirjotan tähän on se, et haluun tehä tosta mun pikkuvauvasta ihan oman postauksen, joka alkaa tässä ihan kohtapuoliin.)


Mun pieni vauva, kauan haaveiltu rotukoira, Chihuahua. Vihdoin mulla on sellanen, tai ollut jo melkein kuukauden verran. En mie siitä haaveillut kun "vaan" 7vuotta. Nyt se tapahtui, minulla on oma pieni rakas koira. Joskus sanoin, että hankin sen sitten, kun mulla ei enää oo marsuja. Kun Kirpun hankin mulla oli 2marsua. Olli pääs parempaan kotiin, joten nyt mulla on enää Mini, joka viettää eläkepäiviään.
  Hain Kirpun kasvattajalta, Hyvinkäältä. Lopullinen päätös koiran hankinnasta tuli aika yllättäen. Olin Anen luona Kotkassa kyläilemässä, josta sitten tarkotuksena oli lähtee Tamperelle. Tein kuitenkin pienen mutkan, eli kävin nappasemassa koiran mukaan. En Kirpusta aluksi kertonut oikein kenellekkään, parille kaverille. Ihan syystä jätin kertomatta, vaikka olin haaveillut ja harkinnut ja etsinyt tietoa niinkin kauan, niin tiiän et moni sukulainen olis ollu toista mieltä koiran hankinnasta.
 
   Kirpun hakureissu ei onnistunut ihan niinku piti. Taino sanotaanko, että matka Hyvinkäältä Tampereelle meni vähän persiilleen. Juna oli varmaan yli 2h myöhässä. Mun puhelimesta loppu akku, onneks tajusin tyyliin 10min enne junan lopullista lähtöä, että missä on pistoke, niin pääsin lataileen puhelinta. Junamatka meni hyvin Lempäälään asti, sitten pysähdyttiin. Ongelmia Tampereen päässä. Odoteltiin siinä sitten joku puolisen tuntia, ylikin? Lopulta päästiin sitten ilmasella taksikyydillä Tampereelle. Siitä sitten käveltiin Kirpun kanssa, tai minä kävelin, Kirppu matkusti sylissä.
 
     Inna otti ihan hyvin sen, että olin hankkinut Kirpun, samoin mummi ja muut :D Oon vähän pääkkö ja sillee. Inna keksi Kirpulle nimen. Kirppua sanottiin kasvattajalla Söpöksi, mutta mielestäni se ei sopinut koiran nimeksi. Kirpun virallinen nimi onCrawford Sweet And Sassy Kirppu on utelias, rauhallinen,  arka uusia ihmisiä ja eläimiä kohtaan, energinen kun silleppäälle sattuu. Kirppu haukkuu aika vähän, välillä jos se näkee jotain ihmeellistä ja uutta. Jos se haluu jotain ja sitä ei huomioida, tai jos se haluu leikkiä. Kerran se haukku kun posti tuli. Yllättävän vähän se haukkuu, ei räksytä muille koirille ym.  Kirppu osaa olla riiviö, mun vaatteita on kiva pihistellä ja kuljetella ympäri kämppää, varsinkin kaikki rintsikat on lemppareita. Janin tossut löytyy millon mistäkin. Sen petiin, sekä eteisen pikkumatolle on kiva kiikuttaa kauhea kasa tavaraa, Ruokakuppia on kiva kuljetella tyhjänä, joskus jopa täytenä, ympäriinsä.

   Kirppu on väriltään punanen valkoisilla merkeillä. Sen hännänpää on tosin musta. Kirpulla oli pitkään luppakorvat, nyt näyttäisi siltä, että ainakin toinen korva on täysin noussut pystyyn. Kirppu on aika isokokoinen Chihuahua. Mitäs muuta Kirpusta nyt vielä kertoisi. Kirppu syö melkein mitä vaan. Kirppu on nyt jo 7kk vanha tyttönen.