sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Yölliset ajatusripulit.

Kello on kolme yöllä, se olisi kiva, jos nukkuisin. Mutta nämä tyhmät aivoni ovat täysin eri mieltä. Ne vain tuottaa tyhmiä ajatuksia, mitä en tarvitsisi juuri nyt, jatkuvalla syötöllä. Liikaa ajatuksia siis, jotta saisi unenpäästä kiinni. Nyt ajattelin, sitten tulla ripuloimaan kaiken mitä saan tähän kirjoitettua. Tosin nyt yllättäen, kun kirjoittamaan alan, aivot päättävät jäätyä. Ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta. Kirjoitan tämän nyt silti, koska muuten pyörin vain koko loppuyön sängyssä.

Edellinen päivä (koska kello yli puoliyö, tadaa) oli todella miellyttävä monellakin tapaa (hyi pervot, en sitä meinannut). Alkupäivä oli erittäin mukava ja ilta vain kruunasi koko päivän. Kävin taas kerran Tampereen Työväen Teatterissa katsomassa musikaalin Mauno Pepposesta. Edelleen, se on jotain sanoinkuvailemattoman mahtavaa. Siitä saa kyllä iloa ja voimaa jaksaa. Ja kestohymyn. Kaiken kruunasi meidän muutaman fanin  kesken tapaaminen Jarin kanssa. Niin ihana ihminen ja oli mukava hieman rupatella.

Mutta asiaan. Eli siihen ripuliin.

Mulla vierähti kuluneella viikolla aika iso painolasti harteilta. Samalla se toi erinäisiä muita ajatuksia erinäisiin asioihin. Mä oon onnellinen siitä, että osaan elää ns. hetkessä ja että osaan edetä asioissa niiden omalla painolla, ilman painostusta tai tiettyä päämäärää. Tai päämäärä varmaan kaikilla, joka asiassa on mielessä, mutta ettei tavoittele tietyn ajan sisään päämäärää. (huonosti nyt selitetty). Etenen tällähetkellä erinäisten asioiden kanssa pikkuhiljaa täysin niiden omalla painolla, ja tähän asti se on tuntunut oikein hyvältä, toivon että tuntuu myös jatkossa. Sillä olen löytänyt jotain erilaista, mutta silti hieman samanlaista, ihanaa, jännittävää ja hieman ehkä pelottavaa ja hämmentävää. Hyvällä tavalla ja toivoin että tämä asia etenee hyvin ja olenkin aika luottavaisin mielin.

Olen monella tapaa aika tunteellinen ihminen ja tarvitsen myös paljon ihmisseuraa (nimenomaan aikuista). Se tuppaa välillä olemaan vaikeaa, varsinkin arkena. Minulla ei ole montaakaan ystävää, joita näkisin esimerkiksi kahvittelujen merkeissä tai muussakaan. Mutta, olen puhunut omasta yksinäisyydestäni aika moneen otteeseen täällä, joten ei mennä nyt siihen sen enempää.

Mä muistan sellaisen ajan, muutaman vuoden takaa, kun asuin vielä Lahdessa. Silloin yksin kotona oleminen laukaisi minussa aivan jäätävän pelko- ja ahdistuskohtauksen, jolloin yleensä jouduin lähtemään käppäilemään ulos. Nyt tällä hetkellä istun yksin pimeässä kotona. Olen iloinen, ettei minulla enään ole noita tuntemuksia, sillä ne lievästi sanottuna vaikeuttivat elämää.
Mulla on ennen ollut myös todella vahvana menettämisen/hylkäämisen pelko (tiedän kyllä tasan tarkkaan mistä tämä kumpuaa). Siksi muutama vuosi takaperin saatoin kiintyä toiseen ihmiseen hieman liikaa. Opettelin siitä itsekseni pikkuhiljaa pois, koska huomasin että asia ei voi jatkua niin. Nykyään osaan onneksi olla myös itsekseni yhdessä. En takerru liikaa toiseen ihmiseen, vaan osaan myös niinsanotusti elää omaa elämääni. Ja olla minä itse! Ainoa asia, miten nykyään menettämisen tms pelko minussa ehkä näkyy, on se, että päästän aika harvan ihmisen itseäni niin lähelle, että he pystyisivät satuttamaan minua, lähinnä siis henkisesti. Tällähetkellä lähelläni ovat jos sukulaisia ei lasketa niin muutama henkilö. Olen lähiaikoina päästänyt jonkun lähelleni ja toivon että se kannatti. Kaikki lähimmät ystäväni kuuluvat siis myös tähän samaan "kategoriaan". Eli ei ole mikään ihmejuttu tämä. Tykkään vain tiettyihin ihmisiin pitää etäisyyttä, juuri siksi jos en ole jostain ihmisestä varma, ei hän pääse minua henkisesti myöskään niin pahasti ainakaan, satuttamaan. Luotan siis näihin läheisiin ihmisiin todella paljon.

Olen tosi huono puhumaan omista asioistani muille. Olen pienestä asti pitänyt kaikki niinsanotusti omana tietonani. Se helpottaa kyllä kummasti, kun on ihminen kelle saa purkaa omat tuntemuksensa, eikä hän tuomitse. Siksi mm. mulla on maailman parhaat ystävät, vaikka heitä vähän onkin niin laatu korvaa määrän.

Tää ajatusripulin ulospäästäminen toivottavasti auttoi taas lähinnä minua itseäni ja pääsen ehkä ihan hyvillä mielin vielä nukkumaan. Katsotaan.