keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Wau, avaudun taas kaikesta turhuudesta.


Viime päivinä oon miettiny tosi paljon itseäni, ja sitä mitä teen ja mitä tunne ja oon tajunnu, että tietyissä asioissa oon aika hukassa. Mutta en sentään liikaa, eli handlaan kyllä kaiken ja tiedän suunnilleen miten saan asiat (oman pääni sisällä) järjestykseen.
Oon huomannut tässä lähiaikoina sellaisen jutun, että minulle kaikista tärkein ihminen on saanu miun kaikki muurit mitä oon rakentanu tässä vuosien ainaka, osittain ihan tietämättäni, niin hävelvenemään. En tiedä miten, mutta niin on käynyt. Se tosin kertoo ehkä paljolti siitä, kuinka turvalliseksi tunnen oloni hänen kanssaan. Toisaalta se, että miun kaikki suojamuurit on laskenu sinne lähes olemattomiin on tehny miusta satakertaa herkemmän mitä oon ennen ollu. Enkä kyllä sano sen olevan huono. Tiedän, että tästä on paljon helpompi lähteä purkamaan ongelmia ja nimenomaan niin, että joku auttaa siinä. 
Mulle tällähetkellä kaikista vaikeimpia hetkiä on illat, juuri ennen nukkumaanmenoo. Ehkä siksi, että päivisin oon nyt jostain syystä saanu jonkun jäätävän ison siivousboostin. Nimittäin olen nyt kahdessa päivässä pessyt jonkun 7koneellista pyykkiä (joo sitä on P A L J O N) ja tiskannu miljoona astiaa, siivonnu leon lelulaatikot, keittiön, mun ja Leon vaatekaapit ja olohuoneen. Ja vihaan siivoomista, yleensä. En tiiä mikä mua vaivaa. Ja täällä olkkarissa on oikeesti ollu näin siistiä varmaan viimeks sillonku muutin tänne. Toisaalta hyvä, sillä päivisin en kerkee murehtimaan asioita. 
Tosin niinku sanoin, sitten ne iskee illalla ja siks saatankin itkee itteni unee, joo kuulostaa tosi säälittävältä mut harrastan sitä silti. jee. 

Mie en esimerkiksi voinu ikinä kuvitella, että tulisin kokemaan paniikkikohtauksen, mutta niin kävi. Oli paljon minulle vieraita ihmisiä ja tilanne oli sellainen, etten osannut yhtään toimia tilanteen vaatimalla tavalla. En ole niitä ihmisiä, jotka menee puhumaan ja esittäytymään oma-aloitteisesti, vaan tarviin siihen rohkaisua joko joltain tutulta tai sitten siltä kenelle pitäisi esittäytyä (eli esim että hän esittäytyy itse). 
Onnekseni tämä kaunis paniikkikohtaukseni ei kestänyt itsessään kuin puolisen tuntia, kyllä sen jälkeen olin lähes koko loppupäivän tosi herkillä, joka ärsytti itseäni myös. Se oli jotenkin tosi outo tunne, ensin alkoi hengitys tihentymään, vähän kuin olisi hengästynyt, mutta ei kuitenkaan. Sitten puutui toinen käsivarsi. Ja kokoajan pidättelin sitä etten ala itkemään. Sitten alkoi puutua naama myös ja sillon se iski kunnolla. Se oli toso hämmentävää ja ehkä hieman pelottavaa, koska en ollut ennen semmoista kokenut. Pääsin kuitenkin "piiloon" pois katseilta ja sainkin onneksi mitä parhainta rauhotteluapua.

Mulle on siis semmoset tilanteen, missä on mulle tärkeitä henkilöitä ja sitten uusia, toiselle tuttuja on tosi vaikeita. Niihin tilanteisiin yleensä tarvisin tosi paljon sen tutun ihmisen tukea. Tiiän että jos tilanne on uusi myös sille toiselle, sen on vaikea reagoida itseni tarvitsemalla tavalla asioihin. Varsinkin jos niistä ei ole puhuttu. Siksi en yleensä ota itseeni, jos asiat ei mene niinkuin haluaisin. Koska jos joku ei tiedä asioita, niin ei se silloin voi toimiakkaan erilailla mihin on ehkä itse tottunut. Ja aina ei pysty toimimaan, niinkuin "pitäisi" vaikka haluaisi, koska täytyy ehkä tehdä sitä ja tätä. 
Mä tarviin näissä eniten sen toisen tuen niin, että se tuttu ihminen ottaa mut mukaan porukkaan, pyytää tulemaan, koska oon jostain syystä niin tyhmä ja nössö etten pyytämättä uskalla mennä. Ja moni voi kokea tämän pakottamiseksi, esim jos kyseinen henkilö juttelee vaikka kouralliselle tuntemattomia ihmisiä, niin hän ei ota minua mukaan siihen, koska kokee ettei halua pakottaa minua siihen, ehkä hankalaan tilanteeseen. Minä puolestani toivon, että hän pyytäisi minut siihen tilanteeseen mukaan, koska  siinä tunne jokatapauksessa oloni turvallisemmaksi, kuin jossain itsekseni. 

Mutta se siitä aiheesta. Minun piti vielä jotain kirjotella tähän. Heti kun keksisin, mitä se oli. Niin se, että en minä täysin hukassa ole. Koska tiedän aikalailla tasan tarkkaan mitä haluan tulevaisuudessa ja esimerkiksi vielä tämän vuoden aikana tapahtuvan. Ja uskon, ja toivon, vahvasti että haluni toteutuvat myös. Mahdollisimman pian. 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Keittiö kuntoon.

Päätin kokeilla tänään tämän kauniin ja ihana ahdistuksen lievittämiseen siivousta. Ja kas kummaa se auttoi, sen aikaa kun siivosin. Mutta ainakin siivosin paikkoja, joihin en siivousmielessä ollut koskenu sitten muuttamisen. Joten oon myös hieman  ylpeä itsestäni, että sain niinkin paljon aikaseksi.
Syyt, miksi tuo lievitti ahdistusta senaikaa, kun kesti on varmasti se, että kuuntelin samalla musiikkia ja koska keskityin siivoamiseen pysyi ajatukset silloin täysin siinä siivoamisessa eikä vaellellut muualle. Katsotaan jatkanko projektia joku päivä, huoneita on vielä jäljellä :D 
Jotta tästä postauksesta ei tulisi tynkä niin otin neljästä kaapista, jotka siivosin ennen ja jälkeen kuvat.

Nämä kuvat ovat alla satunnaisessa järjestyksessä enkä niihin jaksa löpistä sen enempää. Kertokoon kuvat enemmän kuin tuhat sanaa. 





Tässä myös kauniisti roskien määrä, mitä tuosta kaappien ja keittiön  siivoamisesta tuli. Ja kerrottakoon, että tungin pahvilaatikot (mm muro, tee ym) kokonaisina, joten niiden litistämisellä tämä roskamäärä ei näyttäisi näin valtavalta. Ne nimittäin vievät yllättävän paljon tilaa roskiksesta. 


Löysin päiväystuotteita myös, mistä heitin suuren osan menemään. Tästä mausteesta oli pakko ottaa kuva, koska olen kuitenkin vuoden 2014 jälkeen muuttanut ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa :D

Tälläinen siivouspäivitys tälläkertaa. Ei sentään tää blogi oo täysin vaan miun avautumista elämän pienistä ja suurista asioista. 

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Ripulointia aivoista

Oon ollu aina semmonen ihminen, mikä tykkää olla seurassa ennemmin kun täysin yksin kotona. Oon kuitenkin viimeks ahdistunut yksin kotona olemisesta vuonna 2014, kun asuin Lahdessa. Sillon tiedostin suunnilleen mistä ahdistus johtui ja miksi se tuli aina, kun menin asuntooni (missä vietin varmaan vuodessa n 5yötä).
Nyt kuitenkin tässä ihan lähiaikoina tää sama ahdistus on tullu takas. Ja en kestä sitä, koska en tiedä mistä se johtuu ja miksi se tulee. Jos haluaisin pitää tän kurissa, niin mun pitäs olla kokoajan jonkinlaisessa (aikuisessa) ihmiskontaktissa, koska sillon saan muuta ajateltavaa kun sen yksinolon.
Oon aina ollut myös sellanen ihminen, joka ajattelee tosi paljon ja liikaa. Sit kun siihen lisätään yksinolo ja siihen liittyvä ahdistus niin ei tää kivaa ole. Mutta kai siihen pitäisi yrittää tottua, koska ei sitä vaan voi olla 24/7 jonkun kanssa. Joo, on tuo lapsi tuossa mutta se ei poista sitä mun ahdistusta muutakun sillä että hänen hereillä ollessa pyrin peittämään (mm itkun). Välillä sitten taas nautin yksinolosta. Ja tosiaan pieninä määrinä.


En tiedä vaikuttaako tähän kaikkeen ahdistukseen se, että oon jokaisessa suhteessa tosi nopeella aikataululla ollu tosi tiiviisti (mm asunu yhessä lähes heti) ja nyt oon ensimmäistä kertaa kaukosuhteessa. Ja tää on hankalaa. Vaikkakin oon siitä satavarma, että meidän suhde ei olis näin vahva ja hyvä jos me ei oltas kaukosuhteessa oltu. Alku tässä oli todella helppoa. Mutta nyt suhteen syvetessä (kai toi on oikea ilmaisu) mun ahdistus ja ikävä vaan kasvaa. Enkä tiedä edes, että miksi. En kuitenkaan missään välissä ole edes miettinyt eroa tämän vaikeuden takia sillä olen sitämieltä, että tämä kaikki on todellakin sen arvosta, että mie välillä itken joka ilta viikon verran.

Mulla on myös tosi vahva menettämisen pelko, joten uskon sen myös omalla tavallaan boostaavan tuota ahdistusta yksinollessa. Tiedän kuitenkin, ettei se tuosta voi täysin johtua, koska mulla ei oo tällähetkellä mitään vaaraa siitä että menettäisin ketään läheistä.

Mie oon onneks siinä suhteessa onnellinen, että vaikka välimatkaa onkin. Mulla on silti rinnallani mitä ihanin ja parhain ihminen. Joka kuuntelee minua kun tarvitsen ja muistaa kysyä miten miulla menee. Ja tykee ja piristää. En ole näin laajasti kyllä tästä hänellekään puhunut koska en ole halunnut huolestuttaa. Koska kuitenkin vaikka ahdistus on kova, mie pärjään sen kanssa.

Taas pitkästä aikaa tällästä sekavaa ajatusripulia. Mutta tuntui siltä, että nyt avautuminen tänne saattoi auttaa, edes hieman.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kerää tänää ympärilles hyviä ystävii - tai älä.

Yks vaikeimmista asioista tässä elämässä on kaverisuhteet. Juuri kun luulet löytäneesi ihan kivan kaverin, huomast pian, että tämä lopettaa sulle puhumisen lähes kokonaan. Ette näe enään ja pian hän poistaakin sinut ainoasta paikasta, missä sinä sait häneen yhteyden. Ja tottakai kertomatta yhtään miksi toimii kuten toimii. Siinä alkaa väkisinkin miettimään olisiko itse voinut tehdä jotain paremmin, tekikö itse jotain väärin. Miksi hän käyttäytyi kuin käyttäytyi. Näin kävi tänään. Mutta ei siitä sen enempää.

 Tämän takia miun on tosi vaikee solmia kaverisuhteita, koska tahtoisin myös nähdä ja pitää näihin kavereihin yhteyttä. Mutta se on kappasvain vaikeaa, jos toinen ei ole siihen valmis. Ja jos esim elämäntilanne on semmonen ettei juuri nyt kerkiä niin jokaisen hieman järkevän ihmisen pitäisi tajuta että asipista saa sillon kertoa, että se toinen osaa olla "ahdistelematta". Mutta ilmeisesti joillekkin ihmisille se on vaikeaa, pitäs varmaan ajatella että tämä kyseinen tyyppi ei ansaitse miun ystävyyttä. Mut tuntuu se silti pahalle, kun poistetaan kavereista ilman minkäänlaista syytä.
Välillä toivoisin, että osaisin lukea ajatuksia, jotta tietäisin miksi jotkut käyttäytyvät kuin käyttäytyvät. Nää tilanteet ajaa minuu enemmän ja enemmän siihen, että miun on vaikea puhua uusille ihmisille saatika sitten tutustua. Kun alkaa miettiin kuitenkin sit kivan ja semmosen ihmisen löytäessä, kenen kanssa tulee toimeen et kohta toikin varmaan vaan ignoraa mut elämästään pois. Ehkä itse olen vain niin rasittava, ettei kukaan kestä minuu pitkää aikaa. Ehkä siksi miulla on vaan alle  kourallinen kavereita joita nään useemmin kun kerran puolessa vuodessa.
Tääkin tyyppi oli semmonen, ketä mun ei pitäny päästää ihon alle, koska tiesin että se saattaa olla arvaamaton ja ns ignorata miut kokonaan elämästään pois jossain välissä. Siks ehkä yllätyin siitä, kun tää asia nyt tapahtu että se tuntuu näin pahalta. Kuitenkaan ei tunnettu edes mitenkään kauaa. Olen hämmentynyt. Lähinnä itseeni ja pettynyt siihen, että miulla on taas yksi kaveri vähemmän.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Palataan vielä takaisin hetkeksi (2018)

Tänä vuonna oon hieman myöhässä tämän postsuksen kanssa erinäisistä syistä. Mutta eikös se niin ole, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joten, taas olisi aika vielä hetki katsoa kuluneeseen edellisvuoteen ja summata hieman asioita kuukausittain, mitä tulikaan puuhattua.

Tammikuu 
Tammikuussa ei tapahtunu mitään kovin erikoista. Kävin Millan kanssa pikkuveljemme synttäreillä ja hankin hiustenpidennykset. Leo pääsi ekaa kertaa luistelemaan ja Niko Saarinen lähetti mulle, leolle ja kirpulle (koira) kortit. 


Helmikuu
Helmikuussa olin kipeänä, kuumetta oli hurjan päivän ajan (! !!!!). Leolla oli synttärit, johon tein itse kakun. Leo täytti 3v!


Maaliskuu 

Maaliskuussa tapahtukin vähän enemmän jutskeleita. Kävin Leon kanssa Kotkassa kyläilemässä. Leo alotti päiväkodin, iso poika jo! Kävin Recklessien keikalla  Leo pääsi virpomaan. Pääsiäislomaksi suunnattiin Ruotsiin. 



Huhtikuu 
Tultiin Ruotsista kotiin. Millan kissa,, Andy tuli kyläileen. Olin tyhmä ja menin paljain käsin Andyn ja Pertin taistelun väliin ja sain sitten pureman käteen. Kävin lekuridta nappaamassa antibiootin (jota en syöny loppuun, hyi minua), sekä jäykkäkouristusrokotteen. Meille saapui myös uusi marsutyttönen, joka sai nimekseen Pikkune. Lily (pupu) lähti myös parempaan paikkaan sateenkaarisillslle ja se oli hieman surullista. Puin myös mekon ja kävin rippijuhlissa. 


Toukokuu
Parhaan kaverini ja Leon kummitädin kuolemasta tuli vuosi. Käytiin Särkänniemessä. Mauno Peppone näytelmä tuli päätökseen, jonka vuoksi annettiin Jari Aholalle pokaali ja käytiin torilla ja suihkulähteessä. Suoritin myös työturvallisuuskortin. 


Kesäkuu
Maalailin pitkästä aikaa. Käytiin Virpin porukan kanssa Muumimaailmassa. Kävin taas Särkänniemessä, tälläkertaa käytiin näsinneulassakin ja Leo pääsi elämänsä ekaa kertaa ratsastamaan. Kissat sai uuden raapimapuun. Juhannus vietettiin vesisateisissa tunnelmissa mökkeilemässä Virpin porukan kanssa. Saimme myös perheenlisäystä marsuvauvojen muodossa. 


Heinäkuu 
Heinäkuussa tutustuin sorsiin ja oraviin aika läheisesti. Kävimme Leivonmäen kansallispuistossa yöpymässä ja retkeilemässä. Nukuin riippumatossa. Oli muuten kivaa. Tänä vuonna on pakko päästä metsäilemään mielellään useamminkin. Pidin myös synttärijuhlat muutama päivä etukäteen sukulaisille. Eli kahvia ja kakkua. 



Elokuu
Elokuun ison asia oli varmasti Tubecon, ei elokuussa tainnut mitään muuta edes oikein tapahtua. Tubeconissa oli erityisen mukavaa. Kävin myös Ruotsissa ja otettiin leon kanssa jatkoa meidän kuvalle. Ylöjärvelle tuli uusi patsas. 


Syyskuu 

Syyskuussa tutustuin lisää luonnoneläimiin. Ostin Antti Tuiskun kirjan, oli muuten hyvä. Aikaisia aamuja alkoi tulla. Aloitin nimittäin koulun. Ikaalisissa, opiskelen tapahtuma- ja messurakentamista. Paisteltiin myös lättyjä. Poltin käteni uunin höyryssä. Käytiin katsomassa Innan tulevaa koiraa. Kävin risteilyllä, työskentelin talkoolaisena nimittäin Tubecon Merellä risteilyn ajan. Kirppu täytti 6vuotta.


Lokakuu 

Värjäsin hiuksia. Inna sai koirulin. Hankin jouluvalot olkkariin. Muutakin erityisen jännää tapahtui erään ihmisen kanssa, mutta siitä joskus toiste enemmän. 



Marraskuu 

Ane tuli käymään, käytiin vähän baareilemassa. Tutustuin kivaan ihmiseen ja oli muutenkin mukavaa. Käytiin hyvässä porukassa Ruotsissa. Kävin myös erään uuden musikaalin pressitilaisuudessa, siitä tulee muuten hienoa! Pikkuveljeni täytti vuosia. 

Joulukuu
Poltin käteni toistamiseen samana vuonna. Tälläkertaa uunipeltiin. Oon taitava, tiedän. Olin mukana rakentamassa onnenpyörän lavasteita paikoilleen, sekä myös purkamassa ne pois. Joulu vietettiin Ruotsissa rauhallisesti ja parhaiden ihmisten kanssa. Uusivuosi meni myös mitä parhaimmissa merkeissä hyvien ihmisten ympäröimänä. Ainoa yhteiskuva uudeltsvuodelta on virpin kanssa, se sopi tämän vuoden lopetukseen, sillä kuva on otettu ennen puolta yötä :D


Vuosi 2018 oli kokonaisuudessaan aika huikea. Tehdään kuitenkin tästä vuodesta, jos mahdollista vielä parempi 😘 

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kuulumisia ja turhaa avautumista..



Heippadei. 
Päätin tänään aloittaa kevyellä aiheella, eli kuulumisilla, ja jatkaa söpösti avautumalla omasta olotilasta. Joten mennään suoraan ihaniin tai vähemmän ihaniin kuulumisiin. 

En tiedä kuuluuko minulle sen erikoisempia. Kävimme tuossa Ruotsissa miun isovanhemmilla kyläilemässä. Oli oikein mukavaa. Laivamatkat sujui joutuisasti nukkuen. 
Tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä kävin vähän tekemässä oikeita töitä. (siis sellaisia, joista jopa maksetaan). Kävin rakentamassa onnenpyörän lavasteita. Kyllä tuommoinen puuha on vaan niin se miun juttu. En tiedä miksi nautin niistä hommista erityisen paljon. Niissä on vain sitä jotain.

Päätin myös aloittaa youtuben puolella joulukalenterin. Tekisi niin mieli saada se kunniallla loppuun. Ainoa huolenaihe on aiheet. Mie oon niin huono keksimään aiheita, että olen 23 aiheesta keksinyt JOPA neljä. Ei kovin hyvin mene. Jos siis siellä on joku, joka tätä jostain syystä lukee ja haluaisin ehdottaa minulle jotain aihetta joulukalenteriini, niin anna palaa! 


Ja sitten lähdetään sinne avautumisretkelle... 

Välillä sitä miettii, että miksi aivot on perseestä näin suoraan sanottuna. Tiiän et mun elämässä kaikki on tällähetkellä aikaslailla erittäin hyvin. Silti juuri nyt on tosi surullisen ja hämmentyneen olon välinen olotila. En tykkää tästä olotilasta ollenkaa, kun tuntuu ettei se mee mitenkään ohi. Oon tänään kotonaollessa nauranu yksikseni, ollu ihan hyvällä tuulella tietääkseni, mutta silti siellä takana on tää todella outo olo.

Haluisin vaan sen normaalin olon takas. En tiä onko tää sit jotain johdannaista ressaamisesta ja ikävästä erästä henkilöä kohtaa. Kallistun tuohon ikävään kyllä aika vahvasti. Tosin jos se on se, niin se näyttäytyy todella epätavallisella tavalla (minulle siis). Mutta oli mitä tahansa ni onko sen pakko näyttäytyä mulle näin🤔 tekis mieli itkee, mut samalla ei tee.

Tämä teksti on kirjoitettu kahtena eri päivänä. Huomaan, että tää olo tulee näin iltasella, kun kerkiää olemaan itsekseen ajatusten kanssa. Aivot jumittaa, ei jaksa keskittyä.
Tänään alkoi joulukuu. Yleensä miulle tulee sillin lämmin olo. Nyt se puuttuu. Toisaalta minulla ei ole vielä joulukuusta. Täytyy varmaan käydä noutamassa semmoinen tuohon olohuoneen ikkunan eteen pikimmiten. Jospa se helpottaisi tätä ikävää olotilaa myös..

tiistai 13. marraskuuta 2018

"yksi kirkas ajatus peittoaa sata sumeaa"

En lue karman lakia
en toimi kristuksen veressä
en kuule kaikuja avaruudesta
en tahdo tietää mantran voimasta
kuulla lehmän suurasta
tahdon tietää enemmän sinusta


Saat olla juuri tuollainen
en tahdo jumalaa tahdon ihmisen
saat olla keskeneräinen
en tahdo valmista, tahdon sinut heikkouksineen
sinä riität minut täyttämään

Tiedätkö sen tunteen, kun olet saanut elämääsi ihmisen, jonka kanssa voit olla 100% oma itsesi ja aidosti onnellinen. Kuka jaksaa sinua päivästä toiseen ja on kiinnostunut asioistasi. 
Hämmentävintä tämän ihmisen kanssa on se, että vaikka aikaa on kulunut hyvin vähän, hän tietää sinusta lähes kaiken. Myöskin lyhyen ajan sisään olet huomannut, että tunteet tätä ihmistä kohtaan ovat erittäin vahvoja. Et olisi uskonut, että näin lyhyessä ajassa pystyisit muodostamaan toiseen ihmiseen niin suuria tunteita, kuin nyt on muodostunut.

Se on myös erittäin jännä juttu, että pystyt juttelemaan kyseiselle ihmiselle aiheesta kuin aiheesta ja vaikka tuntuu, että kaikesta on juteltu, silti saatte jostain aina keksittyä jotain puhuttavaa. Tämä on hämmentävää varsinkin, jos olet yleensä sellainen ihminen, joka ajattelee liikaa mitä puhuu toiselle ihmiselle. Toisaalta, ehkä sille ihmiselle joka on näin kliseisesti sanottuna oikeastaan sielunkumppani, on sitten helppo puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. 
Teissä on myös paljon samoja asioita, niin luonteissa kuin tavoissa ja kiinnostuksen kohteissa. Kuitenkin myös paljon erilaisuutta, joka tasapainottaa teitä juuri sopivissa määrin.

Sitä miettii monesti, mitä on tehnyt oikein, kun on saanut vierelleen näin ihanan ja mahtavan ihmisen, jonka kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin. Ja miten toisesta on oikeasti tullut lyhyessä ajassa niin tärkeä, että et voisi enään missään nimessä kuvitella eläväsi ilman häntä. Ja onneksi ei tarvitsekkaan.

Asiat, mitkä myös tälläisessä tärkeässä henkilössä merkkaa erittäin paljon (sen lisäksi, että hän on sinulle juuri oikea) on se, että hän tulee toimeen sinulle läheisten ihmisten kanssa ja tahtoo oikeasti ollu heidän kanssa myös tekemissä, eli jos pyydät häntä vaikka kyläilemään äidilläsi, hän ei juokse karkuun. Se on myös tärkeää, että hän hyväksyy sinut juuri sellaisena ja juuri sellaisessa elämäntilanteessa missä satutkin olemaan.
On myös huomattu, että jostain syystä kaikista onnellisimmat asiat tapahtuu juuri silloin, kuin vähiten osaat odottaa. 


Anteeksi erittäin imelästä ja ehkä hieman siirappisesta tekstistä, mutta en voisi olla juurikaan onnellisempi just nyt.