keskiviikko 13. lokakuuta 2010

miau!

Anteeksi, en keksinyt mitään tähdellistä otsikkoa.
Viikonlopun aikana ei ole tapahtunut mitään, mutta silti on tapahtunut paljon.
Tai ainakin siis yksi iso asia, Pertti saa kaverin. Eli, joo minulle tulee toinen kissa <3
Olen minä jo toista kissaa tässä kauan aikaa (melkein vuoden) enemmän ja vähemmän harkinnut. Ajattelin sitten laittaa Apulaan ilmoitusta ja heti tulikin viestiä, että olisi Toijalassa loka-marraskuussa luovutusikäinen kissa vailla kotia. Oikeastaan niitä olisi ollut kaksi, toinen mustavalkoinen ja toinen harmaa- valkotiikeri, mutta koska Pertti olisi ollut jälkimmäisen kanssa samanvärinen päätin (Annin avulla) tulla siihen tulokseen, että mustavalkoinen olisi parempi. Sähköpostia lähti ja vastaus tuli. Kissa maksaa 20e, mielestäni ei kovin paha hinta. Haen kissan Toijalasta, myöhemmin sovin hakupäivästä tarkemmin. Ihanaa, en millään jaksaisi marraskuun alkuun asti odotella :)

Tällainen suloisuus olisi siis tuleva tyttöpentu. Anni keksi sille nimenkin Gangsta.Milla huomas, että typotin eka ton nimen (oli ensin Gangta) Aivan mainio nimi, varmasti tulee sopimaan tuolle hyvin!

Ens viikolla on syysloma <3 Lauantaina Anni ja Hanna tulee tänne yöks, en tiedä selvitäänkö hengissä. Sitten tiistaina kaveriporukalla Viialaan hengailee, siitä ei tule yhtään mitään voin kertoo jo nyt :D

 Ainii, Jallelalle ihanainen täytti eilen 27v. Meijän Jalle on jo iso poika. (jos joku ei tiennyt niin se on Reckless Loven Basisti)
Huomenna pitäs yrittää kouluun mennä, ellei kuume yllätä aamulla. Toivotaan ettei, ainakin pitäisi ennen perjantaina (tai sillon viimeistään) siellä käydä toi työssäoppimislappu palauttamassa. Nin ,menen siis 25.10 -> työssäoppimaan tohon Valkeekoskelle, koskikaraan, Karpuziin.

2 kommenttia:

  1. on se söpö =) + taisit typottaa sen nimen ^^

    VastaaPoista
  2. Milla: Jepaa. Oho, niimpä taisinkin ^^ Täytynee korjata.

    VastaaPoista