maanantai 7. tammikuuta 2019

Palataan vielä takaisin hetkeksi (2018)

Tänä vuonna oon hieman myöhässä tämän postsuksen kanssa erinäisistä syistä. Mutta eikös se niin ole, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joten, taas olisi aika vielä hetki katsoa kuluneeseen edellisvuoteen ja summata hieman asioita kuukausittain, mitä tulikaan puuhattua.

Tammikuu 
Tammikuussa ei tapahtunu mitään kovin erikoista. Kävin Millan kanssa pikkuveljemme synttäreillä ja hankin hiustenpidennykset. Leo pääsi ekaa kertaa luistelemaan ja Niko Saarinen lähetti mulle, leolle ja kirpulle (koira) kortit. 


Helmikuu
Helmikuussa olin kipeänä, kuumetta oli hurjan päivän ajan (! !!!!). Leolla oli synttärit, johon tein itse kakun. Leo täytti 3v!


Maaliskuu 

Maaliskuussa tapahtukin vähän enemmän jutskeleita. Kävin Leon kanssa Kotkassa kyläilemässä. Leo alotti päiväkodin, iso poika jo! Kävin Recklessien keikalla  Leo pääsi virpomaan. Pääsiäislomaksi suunnattiin Ruotsiin. 



Huhtikuu 
Tultiin Ruotsista kotiin. Millan kissa,, Andy tuli kyläileen. Olin tyhmä ja menin paljain käsin Andyn ja Pertin taistelun väliin ja sain sitten pureman käteen. Kävin lekuridta nappaamassa antibiootin (jota en syöny loppuun, hyi minua), sekä jäykkäkouristusrokotteen. Meille saapui myös uusi marsutyttönen, joka sai nimekseen Pikkune. Lily (pupu) lähti myös parempaan paikkaan sateenkaarisillslle ja se oli hieman surullista. Puin myös mekon ja kävin rippijuhlissa. 


Toukokuu
Parhaan kaverini ja Leon kummitädin kuolemasta tuli vuosi. Käytiin Särkänniemessä. Mauno Peppone näytelmä tuli päätökseen, jonka vuoksi annettiin Jari Aholalle pokaali ja käytiin torilla ja suihkulähteessä. Suoritin myös työturvallisuuskortin. 


Kesäkuu
Maalailin pitkästä aikaa. Käytiin Virpin porukan kanssa Muumimaailmassa. Kävin taas Särkänniemessä, tälläkertaa käytiin näsinneulassakin ja Leo pääsi elämänsä ekaa kertaa ratsastamaan. Kissat sai uuden raapimapuun. Juhannus vietettiin vesisateisissa tunnelmissa mökkeilemässä Virpin porukan kanssa. Saimme myös perheenlisäystä marsuvauvojen muodossa. 


Heinäkuu 
Heinäkuussa tutustuin sorsiin ja oraviin aika läheisesti. Kävimme Leivonmäen kansallispuistossa yöpymässä ja retkeilemässä. Nukuin riippumatossa. Oli muuten kivaa. Tänä vuonna on pakko päästä metsäilemään mielellään useamminkin. Pidin myös synttärijuhlat muutama päivä etukäteen sukulaisille. Eli kahvia ja kakkua. 



Elokuu
Elokuun ison asia oli varmasti Tubecon, ei elokuussa tainnut mitään muuta edes oikein tapahtua. Tubeconissa oli erityisen mukavaa. Kävin myös Ruotsissa ja otettiin leon kanssa jatkoa meidän kuvalle. Ylöjärvelle tuli uusi patsas. 


Syyskuu 

Syyskuussa tutustuin lisää luonnoneläimiin. Ostin Antti Tuiskun kirjan, oli muuten hyvä. Aikaisia aamuja alkoi tulla. Aloitin nimittäin koulun. Ikaalisissa, opiskelen tapahtuma- ja messurakentamista. Paisteltiin myös lättyjä. Poltin käteni uunin höyryssä. Käytiin katsomassa Innan tulevaa koiraa. Kävin risteilyllä, työskentelin talkoolaisena nimittäin Tubecon Merellä risteilyn ajan. Kirppu täytti 6vuotta.


Lokakuu 

Värjäsin hiuksia. Inna sai koirulin. Hankin jouluvalot olkkariin. Muutakin erityisen jännää tapahtui erään ihmisen kanssa, mutta siitä joskus toiste enemmän. 



Marraskuu 

Ane tuli käymään, käytiin vähän baareilemassa. Tutustuin kivaan ihmiseen ja oli muutenkin mukavaa. Käytiin hyvässä porukassa Ruotsissa. Kävin myös erään uuden musikaalin pressitilaisuudessa, siitä tulee muuten hienoa! Pikkuveljeni täytti vuosia. 

Joulukuu
Poltin käteni toistamiseen samana vuonna. Tälläkertaa uunipeltiin. Oon taitava, tiedän. Olin mukana rakentamassa onnenpyörän lavasteita paikoilleen, sekä myös purkamassa ne pois. Joulu vietettiin Ruotsissa rauhallisesti ja parhaiden ihmisten kanssa. Uusivuosi meni myös mitä parhaimmissa merkeissä hyvien ihmisten ympäröimänä. Ainoa yhteiskuva uudeltsvuodelta on virpin kanssa, se sopi tämän vuoden lopetukseen, sillä kuva on otettu ennen puolta yötä :D


Vuosi 2018 oli kokonaisuudessaan aika huikea. Tehdään kuitenkin tästä vuodesta, jos mahdollista vielä parempi 😘 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti