lauantai 20. elokuuta 2016

Kakkakikkare lentää!

Heimoimoi taas pitkästä aikaa.
Tämäkin teksti on pyöriny jo melkein kolme päivää mun selaimessa auki, kun en oo vaan jaksanu tai saanu ajatuksesta kiinni, että olisin voinu kirjottaa tän loppuun. Nyt otin itteeni sitten niskasta kiinni ja koitan jotain tekstiä saada ulos. 
Haluisin niin paljon kirjottaa tänne aktiivisesti, mutta mistä mä muka kirjottaisin kun melkein kaikki päivät menee samalla kaavalla: herätään, syödään, nukutaan, herätään, käydään kaupassa/ulkona, nukutaan..vähän tylsää. 
Viikko sitten olin Tubeconissa ja oli oikein mukavaa, voisin mennä takas vaikka heti. Nyt mun pitäs huomenna lähtee ton lapsosen kans Ahvenanmaalle varmaan noin viikoks. Mun täti on siel töissä viel viikon ni mennään sitä moikkaan ja sillai. Ihan kiva päästä vähän muualle välillä, kun tuntuu et tarviin vähä hengähdystaukoo arjesta. Sit mun pitäs mennä 2.syyskuuta käymään kaverilla kotkassa, jota oon nähnty joskus (herranjumala!) pari vuotta sitten viimeks. Et ihan ois jo aikaki nähä. Siellä tulee varmaan vietettyä about viikonloppu. 
 Mä en oikeesti tiiä, yleensä kun pääsen kirjottaan tänne niin tekstiä vaan tulee, nyt tarvii oikein miettiä et mitä mä kirjotan ku aivot käy jotenkin toooosi hitaalla. Voi kyl johtuu siitäki et mul on lähipäivinä ollu niin paljon kaikenlaista ajateltavaa etten tiiä mitä miettisin asioista x, y ja z. : D Jos saisin ihan yksin päättää kaivautuisin maan alle ja jäisin sinne hetkeksi piiloon. 

Tähän väliin voin suositella teille erästä ihan kivaa biisiä, vaikka en tän tyylistä musiikkia kuuntele ööö oikeestaan ikinä. Paitsi nyt :D En mie tiiä mikä tossa iskee, siinä on vaan sitä jotain joten kuunnelkaa tai älkää. 



Mä taas höpöttelen tän loppupostauksen teille kuvien kautta. Ja mua häirihtee ihan hirveesti se, että nää kuvat on uusimmasta vanhimpaan eikä toisinpäin, mutta koska en jaksa kaikkia alkaa vääntään toisinpäin ni antaa olla.   Eli mennään tavallaan ajassa sit taaksepäin. 


Mun Perttipurtilla on joku rakkaus mun tietokonetta kohtaan. Se on nyt paripäivää kokoajan nukkunu tässä lähistöllä ja just tässä hiiren vieressä, enkä tie miks ku ei se aikasemmin nukkunu kun max. sängyllä tossa vieressä. 
P*aska kuva mut mun sisänen potterfani heräs taas eloon, kun tää koru tuli postissa. 
Mulla on ehkä jonkinsortin vauvakuume mut en ny ehkä ihan hetinyt kuitenkaan omaa (toista) haluis.  Mutta onneks on tämmönen ylisöpö serkkutyttö, jota voi käydä ihailemassa ja lievittämässä (tai sit lisäämässä) tätä kuumetta. :D 



Toosi hieno kuva, mut päästiin käymään Hartwallin päälavallakin, oli hupaisaa. 

Leostakin on tullut iiiiso poika, kun tahto välttämättä kaupassa kävellä ite ja oli pakko päästä vetään tuota koria. 

Vietin taas söpösti synttäreitä alkukuusta, musta tuli vanha. Tottakai piti kahvitella sukulaisia ja tehä muutama herkkunamnam. 
Tommonen pikkuallas makso hurjat 3e ja Leo tykkää niiiiin paljon olla siinä, varsinkin lämpiminä päivinä partsilla oikein bueno.


Yks harvoista kuvista, joita oon räppässy (itselaukasin..) itestäni mihin oon tyytyväinen.
Eräs pokemonmetsästysreissu ja sateenkaari :)
Laivalta tuli eräs kerta ihan vahingossa muutama juoma mulle mukaan. Ihan vahingossa.
Jos mä saisin päättää missä asuisin niin asuisin semi maalla. Rakastan kaikkia maalaismaisemia, mutta en kuitenkaan halua, että sieltä olisi liian pitkä matka kaupunkiin. 


Näistä muutama kuva on Ruotsista, mun mummilta. Oltiin siellä tossa jokuaika takaperin viikonverran ja olisin kyl viihtynyt pidempäänkin. 





Leon mielestä kalat oli iha hirmusen kivoja. 

Yritin olla mukataiteelline.

Eka kerta pallomeressä. Oli ilmeisesti hieman jännää ja Leo tykkäs hurjasti laskee mun kans liukumäestä pallomereen :D 
Ja tässä alla on mun tubecon-video, koska enhän mä nyt voi olla sitä täällä mainostamatta. 


Nyt mua alkaa haukotuttaa senverran, että täytyy varmaan mennä nukkumaan päin. 
joten ensi kertaan, toivottavasti pian, olis oikeesti niiiin kiva jos jaksaisin ja kerkeisin kirjotteleen tänne aktiivisemmin. :)

Ensi kertaan,PUS!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

"Ei kysyvä tieltä eksy"

Hellurei ja hellät tunteet, vai miten se oli? Siitä on aikaa, kun viimeksi tänne olen kirjoitellut ja kyllähän tässä on tapahtunutkin jos jonkinmoista. Tai oikeastaan ei juuri mitään :D Miten sen kukin ottaa.
Tämä teksti on ollut ikuisuuden jo luonnoksissa, melkein kuukauden, nyt tämä saa vihdoin päivänvalon. Ai että ku oon laiska. 
Tämä meidän pieni tuholaistaapero, Leo on tosiaan jo huimat 1v 2kk. Ja kovaa vauhtia kehittyykin.
Kovasti on menossa ja pitäs päästä kiipeemään joka paikkaan. Koiran ulkoilutus on myöskin oikein mukavaa puuhaa.,
Näin keväällä muutenkin tuo lapsonen on innostunut ulkoilemisesta näin niinku omilla jaloilla. Onhan se ihan mukavaa, että toine nauttii olla ulkona. Kova vahtiminen siinä vain on. Tarvii varmaan mennä johonkin aidatulle aluueelle ;)
Kirppu sai myös Purinalta tälläisiä herkkuja ja hyvin uppoaa meidän pikkuiselle. Joten hyvin voisin kuvitella jatkossa ostavani näitä ihan kaupasta. 

Käytiin tässä muutaman kaverin kanssa laivalla ja noh, siellä otettiin vähän erilaista juomaa :D


Se on se kana.
Se on vaahtoa, uskoisitteko. 


Leo on erittäin kovasti aina viemässä Kirppua pihalle, ja tottakai sitä pitää myös itse saada taluttaa. Onneksi on näinkin pieni koira niin tuollainen taaperokin pärjää sen kanssa. 


ostin Ebaystä parilla eurolla tollaset linssit puhelimeen ja oon tyytyväinen, sekä kaksi ylempää että tuo alempi kuva on otettu niitä linssejä käyttäen :)

mä rakastan leipomista, mutta inhoon sitä sotkua sen jälkeen. Miksei tiskit tiskaannu itestään, tai mee edes sinne tiskikoneeseen? Toinen ongelma leipomisen kanssa on aina siinä, että kuka ne valmiit tuotokset sitten syö ennekun ne on pilalla. 
Meillä oli myös hoidossa pari viikkoa Hannan kisuli, Hesbe. Oikein mukava ja ihana kissa, Riiviö ja se ei vaan oikein tykännyt toisistaan. 
Stam1nalta ilmestyi tässä myös aivan mahtava levy. Suosittelen lämpimästi sen hankkimista, jos sellaista ei hyllystä vielä löydy. Ja KYLLÄ fyysinen kopio on satakertaa parempi kuin pelkkä netistä ladattu. 

'Koitin kerran näyttää naiselta ja sen jälkeen (itseasiassa viimeviikolla) hankin tuollaiset ihanat punaiset pidennykset, joiden kanssa en kuitenkaan vielä ole täysin sujut. Ehkä se yhteiselo tästä vielä lähtee.


 Pertillä oli tässä nimipäivät ja sen kunniaksi kisuset sai oikein herkullista ruokaa, joka katosikin alle aikayksikön parempiin suihin.

 kävin myös Leon kanssa hot rod ja rock showssa ja siellä esiintyi mm hevisaurus sekä kotiteollisuus, molemmat oli oikein mukavia, vaikka Leoo meinas kovasti harmittaa se, ettei päässyt aidan ali bäkkärille :D

 Viimeinen mammutti pisti väsyttämään. 



 Eräs junamatka matkustin lattialla, koska juna oli täynnä ja olin ottanut itselleni pyörätuolipaikan, ettei iha tuntia lisää tarvinnut odotella. 
 Museo oli jännä ja kivet kivoja. 
 Nutella latte on muuten hyvää. Täytyy joskus kotonakin testata. 

 Junamatka Helsinkiin. Käytiin lapsimessuilla. Ja mä haluan ripsienpidennykset. 

Tykkään tästä kuvasta erityisen paljon. 

Meidän elämään ei taaskaan mitään kummempia kuulu. Perussettiä, kohta on vappu. Jos sitä vähän juhlisi vaikka aikuistenjuoman kanssa, ken tietää. olin myös hurja viimeyönä ja hain oppisopimuskoulutukseen, kokkipuolelle, jos vihdoin saisin sen suoritettua. Tänään sain viestiä, että täytyy varata haastatteluaika, joten sinne soittoa sitten huomenna. Pitäkäähän peukkuja..

Nähdään ensi kerralla, PUS!


torstai 21. tammikuuta 2016

Mitä elämä tuokaan...

Heipähei taas pitkästä aikaa. Eletään jo vuotta 2016. Mun joulukalenteri kusas, koska mulla ei yksinkertasesti ollu yhtään aikaa tehdä niitä blogimerkintöjä. Lapsella oli niin hemmetin huonot nukahtamiset joulukuussa, et sen hwtken kun sai olla rauhassa, halus todellakin vain olla. 
Vuosi on lähtenyt sujuvasti käyntiin. Sain toissapäivänä mun puhelimen takas huollosta ja on muuten hyvä olo kun whatsapp toimii ja muutenkin puhelin toimii kuin unelma.  Lupasin itselleni tänä vuonna, että yritän sosialisoitua enemmän ja saada kavereita. Saa nähä kuinka mun luonteella tästä selvitään. 
Tämä postaus tulee nyt puhelimella, kun en jaksa yksinkertaisesti mennä koneelle. Jotenkin masentaa, kun se on makkarissa. 
Koitan päästä päivittelemään useammin ja toivottavasti myös fiksummalla aaialla. Halusin nyt vain tulla kertomaan kuulumisia.  

Alla muutama kuva, mitä oon ottanut :)