Aina ei mene kuten elokuvissa....

En usko että se joka itsensä tästä voisi tunnistaa, lukee tätä joten, joo..En ees tiedä miks mä oikein nyt kirjoitan tän, mutta kun kerran alotinkin niin kirjoitetaan sitten, ehkä mä vaan (taaskerran) haluan pukea mun tunteet ja ajatukset tekstiksi. Varotuksena että tästä voi tulla aika sekava ja tuskin tätä ees kukaan lukee ;)


On se kumma, kun tutustuu johonkin ihmiseen ja heti ensitapaamisella se vaikuttaa mukavalta, näät sen uudestaan jossain porukassa, tajuat että olis kiva tutustua tuohon paremmin, kuitenkaan et uskalla ottaa itse mitään kontaktia kyseiseen henkilöön. No sinun onneksesi tämä ottaakin sinuun yhteyttä, juttelette paljon, silloin tajuat että olet ihastunut. Et kuitenkaan uskalla sitä kertoa, kuitenkin juttelette lisää ja ihan normaalisti jatkuu juttelu. Näette ja kas kummaa tämä toinenkin on tykkää sinusta ja uskallat lopulta itsekkin kertoa että tykkäät hänestä myös. Kuitenkin tämä jää hetkeksi tähän, uskooko hän sinua, lopulta hän uskoo.. näette uudestaan, mutta ei tapahdu mitään sen erikoisempaa. Välillä sinulla on sellainen tunne, että haluaako tämä toinen jutellakkaan kanssasi ollenkaan, mutta loppujenlopuksi hän haluaakin. Kuitenkin näette vielä kerran ja sitten juttelette jotain ja sitten taas sinulle tulee se tunne, että toista ei kiinnosta seurasi tai jutella kanssasi. Et tietenkään osaa oikein keksiä miten kysyisit asiaa häneltä, joten yrität vain jatkaa juttelua, kuitenkin se tyssää aina alkuunsa ja aina vain tulee tunne, ettei toista kiinnosta. Ja silloin ei oikein edes itse viitsi yrittääkkään jatkaaa keskustelua, tosin eipähän se ole helppoakaan, kun ei tiedä mitä toinen ajattelee. Olette hetken puhumatta, kunnes hän taas ottaa yhteyttä juttelette muutamana päivänä. Sitten taas ette, edelleen sinua mietityttää että kiinnostaako häntä ollenkaan, vai mitä ihmettä? Et kuitenkaan edelleenkään tiedä miten kysyisit asiaa häneltä, joten annat asian olla, vaikket haluaisi. Ystäväsi kertoo kuulleensa hänestä asioita, joiden takia hän ei haluaisi että olisit tämän kyseisen ihmisen kanssa tekemisissä. Ymmärrät ystäväsi huolen  tottakai, mutta et voi uskoa asiaa, koska ei todellakaan kuullosta siltä, että tämä kyseinen henkilö näin tekisi, joten jätät asian taka-alalle. Koetat jopa joinain päivinä unohtaa koko ihmisen, mutta huomaat pian ettet pysty siihen, aina vain huomaat ajattelevasi häntä. Et tiedä mitä tekisit, vaikkette puhu ollenkaan niin silti tunteesi ei vain katoa minnekkään, etkä pysty unohtamaan tai olemaan ajattelematta kyseistä ihmistä... Mietit myös monesti että pitäisikö taas aloittaa keskustelu, tosin tiedät hyvin mitä hän vastaa jos se menee niinkuin ennen, ja kuitenkaan et viitsi aloittaa sitä ja syytät itseäsi kun et aloittanutkaan keskustelua... Olet hämmentynyt tästä kaikesta, koska et tiedä mitä toinen ajattelee ja mitä hän on mieltä mistäkin ja et oikein itse tiedä mitä pitäisi tehdä, sen kuitenkin tiedät ettet voisi jättää tätä tähän...





Kävin tässä vähänaikaa sitten katsomassa Millan kanssa leffan, New Year's Eve. Ihan mahtava ja ihana leffa.
Sen jälkeen kyllä taas huomaa että kaikki ei mene todellakaan niinkuin elokuvissa. Tykkään katsoa tämänkaltaisia elokuvia, mutta sen jälkeen tulee sellanen tunne, että kumpa itselleenkin joskus kävisi noin. ja joo, tää oli tällänen ihku tunteidenpurkauspostaus, älkäähän välittäkö...