tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tahdon2013

Tänään 19.3.2013 on Tasa-arvon päivä. Tänään myös alkoi Tahdon201-kampanja. Kampanjan tarkoituksena on kerätä 50 000 kannatusilmoitusta kansalaisaloitetta varten.
Kannatusilmoituksen voi täyttää jokainen suomen  äänioikeutettu, eli 18-vuotta täyttänyt henkilö. ilmoituksen voi täyttää joko netissä tai papereitse.

Tällä hetkellä samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteen. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei saa esimerkiksi ilmoituksella yhteistä sukunimeä, eikä eikä lainkaan yhdysnimeä. Lisäksi rekisteröidyssä parisuhteessa olevat joutuvat maksamaan nimenvaihdosta, toisin kuin avioliitossa olevat. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei myöskään ole mahdollisuutta perheen ulkopuoliseen adoptioon. Nämä ovat keskeisimmät seikat, jossa avioliitto ja rekisteröity parisuhde eroavat toisistaan.
Lakimuutoksen jälkeen samaa sukupuolta olevat parit voisivat solmia avioliiton, jonka kautta he saisivat mahdollisuuden perheen ulkopuoliseen adoptioon sekä yhteiseen/yhdistelmäsukunimeen pelkällä ilmoituksella. Tärkein muutos olisi kuitenkin symbolinen, ettei Suomessa luokiteltaisi ihmisiä kahteen eri parisuhdeluokkaan.
Lakialoite ei velvoita kirkkoa millään tavalla. Tarkoituksena on muuttaa siviililiitto tasa-arvoiseksi, ja kirkko saisi toimia omien näkemysten mukaisesti. Lakialoite ei velvoita kirkkoa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.

Itse käyn allekirjoittamassa kansalaisaloitteen tänään paperisesti. Sekä olen aktiivi ja kerään nimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti