lauantai 4. toukokuuta 2013

Kirppu, Kirputsa, Kirputsu

(Tähän alkuun ihkusti ilmotusluontonen asia, et mulla ei oo konetta käytössä. Ei oo ollu kahteen viikkoon, kiitos virtajohon joka päätti kuolla. En oo vielä siis saanu uutta. Joten en oo tännekkään kirjotellu, koska en jaksa alkaa säätään puhelimen kans jotain postauksii. Nytkin dataan Janin koneella, ku se on tuolla viihteellä. En tähän nyt jaksa mitään kuulumisia kirjotella sen enempää, koska ei oo tapahtunu mitään sen erikoisempaa.  Vappuna olin juomassa, oli vesisateista ja jännää ja uusia ihmisiä paljon. Mut syy miks mä ny kirjotan tähän on se, et haluun tehä tosta mun pikkuvauvasta ihan oman postauksen, joka alkaa tässä ihan kohtapuoliin.)


Mun pieni vauva, kauan haaveiltu rotukoira, Chihuahua. Vihdoin mulla on sellanen, tai ollut jo melkein kuukauden verran. En mie siitä haaveillut kun "vaan" 7vuotta. Nyt se tapahtui, minulla on oma pieni rakas koira. Joskus sanoin, että hankin sen sitten, kun mulla ei enää oo marsuja. Kun Kirpun hankin mulla oli 2marsua. Olli pääs parempaan kotiin, joten nyt mulla on enää Mini, joka viettää eläkepäiviään.
  Hain Kirpun kasvattajalta, Hyvinkäältä. Lopullinen päätös koiran hankinnasta tuli aika yllättäen. Olin Anen luona Kotkassa kyläilemässä, josta sitten tarkotuksena oli lähtee Tamperelle. Tein kuitenkin pienen mutkan, eli kävin nappasemassa koiran mukaan. En Kirpusta aluksi kertonut oikein kenellekkään, parille kaverille. Ihan syystä jätin kertomatta, vaikka olin haaveillut ja harkinnut ja etsinyt tietoa niinkin kauan, niin tiiän et moni sukulainen olis ollu toista mieltä koiran hankinnasta.
 
   Kirpun hakureissu ei onnistunut ihan niinku piti. Taino sanotaanko, että matka Hyvinkäältä Tampereelle meni vähän persiilleen. Juna oli varmaan yli 2h myöhässä. Mun puhelimesta loppu akku, onneks tajusin tyyliin 10min enne junan lopullista lähtöä, että missä on pistoke, niin pääsin lataileen puhelinta. Junamatka meni hyvin Lempäälään asti, sitten pysähdyttiin. Ongelmia Tampereen päässä. Odoteltiin siinä sitten joku puolisen tuntia, ylikin? Lopulta päästiin sitten ilmasella taksikyydillä Tampereelle. Siitä sitten käveltiin Kirpun kanssa, tai minä kävelin, Kirppu matkusti sylissä.
 
     Inna otti ihan hyvin sen, että olin hankkinut Kirpun, samoin mummi ja muut :D Oon vähän pääkkö ja sillee. Inna keksi Kirpulle nimen. Kirppua sanottiin kasvattajalla Söpöksi, mutta mielestäni se ei sopinut koiran nimeksi. Kirpun virallinen nimi onCrawford Sweet And Sassy Kirppu on utelias, rauhallinen,  arka uusia ihmisiä ja eläimiä kohtaan, energinen kun silleppäälle sattuu. Kirppu haukkuu aika vähän, välillä jos se näkee jotain ihmeellistä ja uutta. Jos se haluu jotain ja sitä ei huomioida, tai jos se haluu leikkiä. Kerran se haukku kun posti tuli. Yllättävän vähän se haukkuu, ei räksytä muille koirille ym.  Kirppu osaa olla riiviö, mun vaatteita on kiva pihistellä ja kuljetella ympäri kämppää, varsinkin kaikki rintsikat on lemppareita. Janin tossut löytyy millon mistäkin. Sen petiin, sekä eteisen pikkumatolle on kiva kiikuttaa kauhea kasa tavaraa, Ruokakuppia on kiva kuljetella tyhjänä, joskus jopa täytenä, ympäriinsä.

   Kirppu on väriltään punanen valkoisilla merkeillä. Sen hännänpää on tosin musta. Kirpulla oli pitkään luppakorvat, nyt näyttäisi siltä, että ainakin toinen korva on täysin noussut pystyyn. Kirppu on aika isokokoinen Chihuahua. Mitäs muuta Kirpusta nyt vielä kertoisi. Kirppu syö melkein mitä vaan. Kirppu on nyt jo 7kk vanha tyttönen.









perjantai 19. huhtikuuta 2013

Haastettu. Plus guvatuksia.

Minua heitettiin jo aikapäiviä sitten haasteella, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä tämän haasteen. Oli hieman erilainen kuin muut haasteet, mitä olen joskus tehnyt. Jotta tästä merkinnästä ei tulisi liian tylsä, heittelen tähän ennen haastetta muutaman ihkun kuvan, joista suurinosa kyllä löytyy mun instagramista/twitteristä.
 Vuoden ensimmäinen grillimakkara.

Elämäni pelastus = Roosterin siivet  jotain niiiiiin parasta
 Tässä leikin teinipeiliä. Oon menossa baareileen Sannin ja Hannan kans. Sanni täytti tossa jonkinaika sitten 18, onnea vielä muru :3


 AINIIN. Viidakon Tähtöset alkoi viime viikon torstaina. Niko on siellä. Ja toi ohjelma on jotain niiiin parasta. Voin sanoo et saa nauraa ja facepalmaamiseltakaan ei vältytä. 
Eilen Niko livetwiittaili tähtösten aikana twitterissä, minä myös. Oli mielenkiintosia twiittejä ;)




_________________________________________________________________

Säännöt: 
1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle. 
2. Vastaa alla esitettyihin kysymyksiin. 
3. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. 
4. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle. 



Kiitos Se_perinteinen-blogille haasteesta! 

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. Puhelin
2. Tietokone
3. Ruoka
4. Vaatteet
5. Musiikki
 
Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
1. Harry Potter  Kaikki kirjat
2.Torey Hayden - Häkkipoika
3. Leena Lehtolainen maria kallio sarja
4. Jouni Hynynen - Kesämies
5. en_keksi_mitään


Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. uus kone
2. Pakastin
3. ps3 pelejä
4.vaatteita
5. jotain tosi turhaa

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
1. Florida
2.Chernobyl
3. jotain
4. jotain vielä
5. jotain taas

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Rauhallinen
2. Ujo
3. Iloinen
4. Utelias
5. Jännä

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:
1. Elä niinkuin itse haluat.
2. Nauti pienistä asioista.
3. Ole avoin.
4.Älä ole ennakkoluuloinen.
5. jännää



Ja vahinko kiertää seuraaville bloggaajille, olkaatten hyvät;
5. Ja kaikki muut halukkaat


Haastetut, napatkaa tämä mukaan blogiinne: 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

AK 6vuotta ja muuta (epä)jännää!

Ensimmäisenä pakko hehkuttaa. Tänään 6.4. tulee kuus vuotta siitä, kun Ari Koivunen voitti Idolsin. Muistan ku eilisen tuon päivän kuuden vuoden takaa, siellä jännitettiin liikaa.



Mutta muihin asioihin. Olin alkuviikosta Anella. Oli mukavaa ja jänniä juttuja.
Eilen tulin Hyvinkään kautta Tampereelle. Oli muuten maailman pisin junamatka. Joku yrtti hypätä Hesan päässä sillalle, nii junaliikenne oli seis. Sitku vihdoin päästiin matkaan ni pysähyttiin Lempäälään, koska likenneohjaus takkus Tampereella. Siinä ooteltiin joku puolisen tuntia ja loppujenlopuks päästiin taksilla Tampereelle. Enhän mie sit ollu ku 2tuntia aikatauluista jäljessä, ku pääsin Treelle. Onneks ei ollu mitään suunnitelmia.
Koska mulla ei oikeesti oo mitään asiaa ni heittelen tähän vaan jotain kakkakuvia.
Täs me. Moi en oo yhtään itteni näköne.
 bussirahaa. lol
 Kuunneltiin Tuiskua, kyllä.
 nomnom
 Valkkarii.
 Tuiskuu tuli voiceltaki..

 ANE
 täs me
 torikahvia.
 lisää torikahvia.
 Olin junassa joskus.
 RUOKAAAAA
Kippis ja kulaus.

Se on Kirppu. Moi. 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Haastepostaus: "Minä Rakastan..."



Sain haasteen Nikolta . Tehtäväni on ottaa kodissani seitsemän valokuvaa jostain asiasta / esineestä joita "minä rakastan.."  lisätä kuvat blogiini, kertoa jokaisesta kuvasta jotain. Sen jälkeen haastan seitsemän bloggaajaa tekemään saman. 

Tää oli yllättävän vaikee. En aluksi meinannut millään keksiä, mitä tähän pistäisin. Muutama juttu oli heti tottakai mielessä, että niitten on pakko olla tässä. 

Minä Rakastan...

Pleikkari ja pleikkaripelejä. Niitten avulla on kiva tappaa aikaa,  ja tosikauan halusin ps3:sta ennenkun sellasen sain itselleni hankittua. Tosin oon siitä huono, et en jaksa ikinä pelata mitään peliä puoltatuntii kauempaa kerralla. Mut silti se on kivaa, siis pelaaminen.

Minä Rakastan...
 Oma kone. Sitä tarttee joka päivä (taino ei pakosti, muttamutta). Koneella kuitenkin vietän suurimman osan ajasta, pidän ystäviin yhteyttä ja luen maailmanmenosta, sekä päivittelen omia kuulumisia ja hihhulointeja facebookkiin ja blogiin.

Minä Rakastan...
Varustelekan Scho-ka-kola. Se on ns. energiasuklaata. Ja on muuten hyvää, vaikkei ainakaan tuota tummaa voi muutamaa palaa enempää kerralla syödä. Kyllä tätä pitää aina olla kotona saatavilla. Tässä linkki, jos jotain kiinnostaa :3

Minä Rakastan...
 Pasila! (ja kivasti noi salkkaritkin on samassa kuvassa). Ihan parasta laittaa vaan taustalle pyöriin kun datailee tai tekee jotain muuta. Juur sopivan pituisia jaksoja ja sellasia mitä ei tartte kokoajan seuraamalla seurata, varsinkin jos on ennestään muutamaan kertaan jaksot nähnyt. Niihin ei myöskään kyllästy ikinä.

Minä Rakastan...
Potterit. Oon ollu Potter-fani siitä asti, kun mummi sai joskus Viisasten kiven joululahjaksi. Potterit on vaan jotenkin niin mahtava ja mukaansatempaava tarina. Kirjat voi lukee yhä uudestaan ja uudestaan läpi, samoin leffat voi katsoa. Muut potterfanit on mitä mukavimpia ja oheistuotteita on kattava määrä. Potterit on iso osa mun elämää.

Minä Rakastan...
Chihuahua pankki. Mulla on näitä kaks. Toinen on sellanen musta, jolla on nahkatakki ja pääkalloriipus. Sen ostin joskus aaaikaa sitten laivalta, tän sain äitiltä synttärilahjaks. Nää on niiiiin ihania ja aika moni, joka mut tuntee tietää, että tykkään ihan ylipaljon Chihuahuoista (kkirjotetaakse ees noin) :)

 Minä Rakastan...
 Ehkä yksi tärkeimmistä esineistä mun koko kämpässä on tämä. Nikolta saamani kirje, mitä en ees ite ollut pyytänyt. Melkein heti, kun kirje mulle tuli se pääs komeilemaan mun seinälle ja kehyksiin. Tällä "paperinpalalla" on mulle vaan niin todella paljon tunnearvoa, että ei voi sanoin kuvailla. ON  vaan jotain niin parasta. <3 br="">

Haastan:
Veeran
Heban

..ja kaikki muut jokka tän haluu tehä, en keksiny muuta.


Kaikki kuvat ei oo kotikotina otettuja, koska lasken mun kodiks tavallaa kaks (taino useamman) paikkaa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Täyttä Ymmärrystä Vailla

Tänne on taas pitänyt päivitellä ihan kuulumisia jo parisen viikkoa, mutten oo saanut mitään aikaseksi. 
Oltiin Janin kans tossa 9.3, Innan ja sen parin kaverin kolmekymppisillä (=120) Oli kivvaa. Ja emmie osaa oikein mitään siitä kertoa. Tampereella ne oli. Käytiin samalla reissulla myös Raiderissa, ja olihan se tooosi kiva paikka. Ja halpa. Tässä muutama kuva tuolta pippaloista. 

 Mie tein sinne kakun, josta tuli ihan onnistunut.
 Esitttelykierroksella oli jännää. Ainiin, yllätyksenä sankareille tuolla oli myös stand-up koomikko.
 kakkupohjaa kattilasta ja lattialla tottakai.

Siinä oli pippalokuvia, taino niitä missä itse esiinnyin. Ei tässä oo oikeestaan muuta tapahtunut, taino on paljonkin, mutta siitä oon aika hyshys täällä. Koska en jaksa valittaa tänne mistään. Nyt oon viettelemässä viikonloppua Virpillä, pääsin hetkeks tuolta kaikesta sählingistä pois ja sain vähän muuta ajateltavaa. 
Eilen kattelin vähän kun jani streamas ku  se pelas :D Oli ihan huuuuuurjan jännää.
Leikin Virpin peilillä.

 Katten. 
 Tässä on WÖYH!:in IKKILLYK. Eli tuttavallisesti Kyllikki.
Joskus Tiinan kanssa kahviteltiin ja sitten vähän taiteiltiin samalla. 


En ehkä osaa selittää 
Ei sanat riitä vaikka kuinka yrittää 
Sä luulet olen tunteeton 
Mut jos vain tietäisit 
Kuinka sekaisin mun tunteet on 
Antaisit aikaa, se ainoo lääke on
Jotenkin nuo sanat sopii tähän ihan tosihyvin. Oon tän viikonlopun aikana samalla ymmärtänyt paljon asioita, kun on hetken miettinyt. Ja myös sanotaanko oppinut luottamaan enemmän, joka on hyvä asia. Tässä nyt vähän palasin tähän asiaan, mistä en täällä suostu puhumaan, mutta toisaalta ei tästä sillai tajua  paljon, jos ei tiedä. Mutta halusin nyt vähän purkaa jotain tänne, koska noi sanat vaan nyt osui. (ja niin ei, en kuuntele Antti Tuiskua, muistan vaan noi sanat, ja ne tupsahti jostain :DDDD)

Itsehän voisin tässä allekirjottaa pari Mokoman biisiä. Sinä Riität sekä Ei Kahta Sanaa Ilman Kolmatta.
Ne kertoo aika paljon tässä nyt, taino aina. Ja tiiän et kyl se tiietään.


Torstaina lähetään Ahvenanmaalle ja Ruottiin. Kissit pääsee kesälomalle.


Ainiin, käykääs kaikki vähän lukemassa Nikon blogia (Tässä linkki). Ihan noita kommentteja, varsinkin Anonyymin kommentti klo. 22.22 ja siitä kehkeytyneet muut kommentit. Siellä on kaikkea jännää. Ja voin sanoo et eilen nauroin vedet silmissä noille Anonyymeille. En kestä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tahdon2013

Tänään 19.3.2013 on Tasa-arvon päivä. Tänään myös alkoi Tahdon201-kampanja. Kampanjan tarkoituksena on kerätä 50 000 kannatusilmoitusta kansalaisaloitetta varten.
Kannatusilmoituksen voi täyttää jokainen suomen  äänioikeutettu, eli 18-vuotta täyttänyt henkilö. ilmoituksen voi täyttää joko netissä tai papereitse.

Tällä hetkellä samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteen. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei saa esimerkiksi ilmoituksella yhteistä sukunimeä, eikä eikä lainkaan yhdysnimeä. Lisäksi rekisteröidyssä parisuhteessa olevat joutuvat maksamaan nimenvaihdosta, toisin kuin avioliitossa olevat. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei myöskään ole mahdollisuutta perheen ulkopuoliseen adoptioon. Nämä ovat keskeisimmät seikat, jossa avioliitto ja rekisteröity parisuhde eroavat toisistaan.
Lakimuutoksen jälkeen samaa sukupuolta olevat parit voisivat solmia avioliiton, jonka kautta he saisivat mahdollisuuden perheen ulkopuoliseen adoptioon sekä yhteiseen/yhdistelmäsukunimeen pelkällä ilmoituksella. Tärkein muutos olisi kuitenkin symbolinen, ettei Suomessa luokiteltaisi ihmisiä kahteen eri parisuhdeluokkaan.
Lakialoite ei velvoita kirkkoa millään tavalla. Tarkoituksena on muuttaa siviililiitto tasa-arvoiseksi, ja kirkko saisi toimia omien näkemysten mukaisesti. Lakialoite ei velvoita kirkkoa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.

Itse käyn allekirjoittamassa kansalaisaloitteen tänään paperisesti. Sekä olen aktiivi ja kerään nimiä.