Varmaan erittäin hyvä idea lähteä kirjoittamaan yhtään mitään näin aamuneljältä, kun on muutenkin tunteet pinnassa. Mutta annetaan nyt mennä, kun siltä tuntuu ja aloitettukkin kerran on.
Tästä tulee mitä luultavammin avautuminen, joten jos teitä ei kiinnosta lukea, kun avaudun tuntemuksistani erittäin pitkästi ja todella sekavasti, suosittelen lämpimästi, että lopetatte lukemisen tähän!
Joo, mitenköhän sitä nyt sitten alottaisi? En tiedä, välillä, taino aika monesti viimeaikoina on tuntunut siltä, että parempi olisi päästä hetkeksi johonkin ja unohtaa kaikki murheet ja mieltäpainavat asiat. MUTTA tiedän etten pysty tähän, koska ensinnäkin on ihmisiä, joihin haluan pitää yhteyttä, ja se ei taas edistäidi tätä minun unohtamista ollenkaan. Sekä sitten se, että tiedän että en pystyisi siihen. Varmasti miettisin enemmän vain kaikkia asioita, ellei minulla olisi kokoajan jotain aktiviteettiä, joka veisi ajatukset takuuvarmasti muualle.
Minä näytän monesti ihmisille, että minulla menee suhteellisen hyvin ja että kaikki on hyvin. Olen todella huoo puhumaan tuntemuksistani ja ongelmistani kenellekkään. Ei johdu siitä, ettenkö haluaisi puhua niistä, tuntuu vain ettei minulla ole ketään, kelle kertoa. Luotan muutamaan ihmiseen (siis jos nyt ei tähän joitakin perheenjäseniä lasketa) oikeastaan ihan helvetin paljon, pelkään joka päivä, että he satuttavat minua tai menetän heidät. Toivoisin, että pystyisin ainakin yhdelle näistä puhumaan asioista, jotka mieltäni painaa, mutta en pysty siihe, koska ensinnäkään ei hän tiedä, että minulla on huolia tai mitään, koska en niitä näytä. Ja en itse uskalla sitä sanoa.
Minun on vaikea alkaa luottaa ihmisiin, menneisyyteni takia, niin monesti minut on jätetty yksin tai muuten rikottu vahva tunneside. Ja tarkoitan tällä luottamuksella enemmänkin siis sitä puolta, että on lähellä, tukee kun on vaikeaa, kuuntelee, ei hylkää.
Olen myös huomannut, että sen lisäksi, että en näytä tuntemuksiani (varsinkin jos niihin liittyy huolia) muille, niin yritän monesti myös miellyttää ihmisiä. Olen hyvin kiltti, en halua loukata ketään. Tämäkin varmasti juontaa juurensa menneisyydestäni, missä miellyttämällä muita ihmisiä sain pidettyä ne tärkeimmät lähelläni ja en satuttanut itseäni, sillä että menettäisin heidät. Olen tällätavalla kyllä nykyään satuttanut itseäni hyvinkin paljon, henkisesti. Mutta en voi "miellyttämisenhalulleni" mitään, se on yksi luonteenpiirteistäni, mistä en pidä.
Haluaisin kuulla parilta ihmiseltä, mitä he OIKEASTI ajattelevat minusta, ja mitä tuntemuksia heillä on. Haluaisin monesti jutella asioista, kasvotusten. Mutta tuntuu että sekin on hyvin suuri ongelma eräille ihmisille. En uskalla itse sanoa, että haluaisin jutella, koska pelkään, että se menee sitten siihen, ettei hän kerrokkan yhtään mitään ja joudun itse puristamaan hänestä asioita, ja silloin siinä on iso vaara, ettei hän tarkoita kaikkea mitä sanoo.
Olin viimeviikolla ensimmäistä kertaa todella pitkään pitkään aikaan ihan aidosti onnellinen. Nyt taas tänä kuluvana viikkona mielessäni pyörinyt enemmän kuin tarpeeksi asioita. Silti olen peittänyt huoleni muilta.
Olen erittäin vahva ihminen, jaksan kantaa paljon huolia sisälläni, koska olen niitä lapsuudessani kantanut varmasti enemmän kuin moni. Jaksan myöskin ottaa suhteellisen paljon paskaa niskaan, vaikka se ei aina olisikaan oikeutettua, Tuntuu, että mitä ikinä teenkin niin se on jollain tavalla väärin. Pelkään monesti, kun puhun tärkeälle ihmiselle, että häntä ei kiinnosta jutella kanssani, sitten sanon jotain, joka tuntuu vituttavan häntä. Inhoan yli kaiken sitä, jos jätetään puhumatta, jos jokin vaivaa, haluisin aina selvittää asiat puhumalla, koska se oikeasti on parempi, kuin se, että onm vain hiljaa. Kumpa tämänkin ihmiset tajuaisi.
Nyt tässä sanotaan kuluneen kuukauden aikana on myös satunnaisesti tullut ihan helvetin kova ikävä ihmistä, joka on satuttanut minua ehkä eniten ikinä, johon myös olen luottanut ihan todella paljon. Sekä jota tuskin tulen koskaan ikinä enään näkemään, erinäisistä syistä. Se on kamala tunne, kun tulee ikävä ihmistä, joka on joskus ollut yksi elämäsi tärkeimmistä henkilöistä monta vuotta, et ole nähnyt häntä muutamaan vuoteen, kuin ohimennen, etkä tule luultavasti koskaan näkemään. Vaikka tämä henkilä on satuttanut sinua, sinulla on silti vahva tunneside häneen, joka ei noin vain katoa. Tästäkin haluaisin puhua jollekkin minulle tärkeälle ihmiselle, mutta tuntuu ettei sellaista ole, kelle voisin asiasta puhua.
Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti ja anteeksi. Tämä oli tälläinen hyvin sekava aamuöinen avautuminen, mutta tuntui vain siltä, että tämä oli pakko tehdä. Ja tämä taisi ainakin tämänöistä huolta helpottaa ja nyt voin mennä "hyvillä mielin" nukkumaan.
okei tiiän ettei olla viime aikoina oltu kauheen läheisis väleissä mut mulle voi aina puhua (ja okei tiän senki ettei sitä luottamusta kyllä ihan tälleen vaan tuu mistään :D) mut toi kaikki mistä puhuit kuulosti niin tutulta. ja varsinki tuo ihan viimenen kappale, tiiän liian hyvin mistä puhut. jos sulla koskaan on sellanen olo ni mulle voit aina laittaa viestii, kuuntelen ja aika varmasti ymmärränki (: oot kuitenki tärkee!
VastaaPoista