Se joka vanhoja muistelee....MUISTELEN SILTI!!!! lälläslää

Koska mä voin ja koska se on kivaa, hauskaa ja hyvin fiksua muistella viime vuosikymmentä, niin ajattelin niin myös tehdä. Nyt eletään kauniisti vuoden 2020 ensimmäistä päivää, niimpä uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä on tässä kohta kulunut jo kokonainen vuorokausi. 

Tässä postauksessa tullaan menemään ajassa taaksepäin, vuoteen 2010 ja aina sieltä pikkuhijaa edemmäs vuoteen 2019 asti. Kärsikää tai nauttikaa, päättäkää itse. Nyt nimittäin muistellaan urakalla näitä upeita vanhoja juttuja, jipii.

2010

 Vietin koko kesän Ruotsissa/ Ahvenanmaalla. Niin tein lähes joka kesä, niin kauan kuin muistan.

Asuin asuntovaunussa vaarin pihassa ison osan ajasta (Ahvenanmaa). 

Elukuussa täytin 17, jee. Opiskelin tuolloin ammattikoulussa kokiksi ja minulla oli kissa, Pertti. Marsuja löytyi myös ja joulukuussa minulle syntyikin marsupoikue suunnitellusti. 

Kesällä myös tämä blogini sai mukavasti alkunsa, joten on tässä tämänkin ääressä tullut vietettyä jonkinverran aikaa. Valvoin paljon viettäen öitä maikkarin chatin parissa. 

Hankin myös Pertille kaverin, Gangstan marraskuussa. Elämäni muuttui tällöin myös siltä osin, että joulukuussa muutin Kangasalle Nuorten- ja lastenkotiin syistä, joita en tähän erittele. En kuitenkaan siksi, että itse olisin asian aiheuttanut.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2011

Tää oli yksi mun rankimmista vuosista tätä seuraavan vuoden kanssa tällä vuosikymmenellä ihan henkilökohtaisista syistä johtuen. En viihtynyt Kangasalla yhtään. 

Olin tänä vuonna kuitenkin muutamalla festarilla, niin vieraana kuin myös talkoolaisena. Kesäloman sain onneksi olla tuttuun tapaan Ahvenanamaalla ja Ruotsissa ja ilman sitä en tiedä miten olisin tästä vuodesta selvinnyt. Ennen kesää työskentelin puhelinmyyjänä, jopa päivän. todella hurjaa ja pitkäjänteistä, tiedän. 

Paras asia tässä vuodessa oli ehdottomasti se, että koska täytin 18 (se nyt itsessään ei ollut kovin erikoista ja vietin sen kauniisti kotona kera tietokoneen), sain muuttaa ihka ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon. Ja näinollen muutin Tampereelle. 

Seurustelin tällöin myös elämäni ensimmäisen kerran, hurja seurustelusuhde, joka kesti ehkä kaksi vai jopa vain yhden kuukauden. Jätin törkeästi tekstiviestillä, tiedän ei hienosti toimittu. Mutta tässä suhteessa ei ollut mitään fyysistä kosketusta :D en siis edes ikinä tämänaikaista poikaystävääni halannut, joten wau. 

Tämä vuosi oli ensimmäinen, kun pyörryin keikalla. Sen jälkeen "harrastin" sitä enemmän ja vähemmän. Valvoin taas paljon öitä chatteja katsellen. Lopetin myös amiksen kesken henkilökohtaisista syistä. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2012

 Vietin paljon aikaa Anen kanssa. Hän oli luonani muutamia kertoja yötä yms. Roosteri (baari, kuva alla) oli myös toinen kotini. Kerrottakoon, että 90% ajasta join vain kahvia ja kokista. Joten alkoholisoitunut en tällöinkään. Tänä vuonna vedin kyllä ekat kännini, mutta siitä lisää hetken kuluttua.

 Pakko mainita, että hiustyylini johonkin aikaan vuotta 2012 oli aikalailla hirveä. Hyhhyh 

Muutin Lahteen, oli huono päätös näin jälkikäteen ajatellen. Aloitin kokkiopiskelut ja taisin lopettaa ne seuiraavana vuonna taas. Tiedän, olen tosi hyvä käymään koulua. 

Vietin myös kavereiden kanssa yön jonottaen radio aallon konserttiin, yön olimme Helsingin kaisaniemessä. 

Aloin "seurustelemaan"

Vedin tosiaan ne ekat kännit, meni hermo erääseen ihmiseen ja päätin ottaa hieman enemmän alkoholia. Noh ei kannattanut, mutta krapulaa ei tullut.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2013

Isoin asia tältä vuodelta oli ehkä se, että hankin koiran. Kirppu siis saapui puolivuotiaana elämääni ja on siinä edelleen. Tosin hieman pulskempana ja vanhempana. 

Pyöräilin kaverini kanssa Lahdesta Helsinkiin. Oli kivaa ja pyöräreissun haluaisin tehdä uuden, tosin eri reitillä. Tässä allaolevassa kuvassa näette vesiesteen. Google maps käski kulkea kaunista hiekkatietä, joka sitten päättyi vesiesteeseeen. Vaihtoehdot oli ylittää tämä este tai mennä sillan ali toiselle puolelle junarataa, missä meni asfalttitie. Menimme sillan ali. 

Muutin takaisin Tampereelle, kesän elelin ilman kämppää lähinnä Innan luona. 

"Erosin" ja vietin taas Anen kanssa todella paljon aikaa.

                                         

Aloitin videioden tekemisen ja  kävin ensimmäisessä Tubemiitissä. 

 Lopetin sen koulun ja aloitin ja lopetin kesällä aikuislukion. Jaksoin erittäin paljon. 

Kärsin tällöin myös elämäni ensimmäisen krapulan, ja olin tosiaan 20. En hirveesti ole tuon alkoholin kanssa nuorempana, enkä vieläkään, leikkinyt. Ei vaan ole minun juttu. Ensimmäistä krapulasta löytyy myös youtube kanavalta, ensimmäisistä joulukalenterivideoista hieno kertomus. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2014

Aloin seurustelemaan ja tästä alkoi tähänmennessä pitkäaikaisin parisuhteeni. Toki tämä parisuhde on jo ollut ja mennyt, mutta toistaiseksi se oli jokatapauksessa pitkäaikaisin. 

Tein toukokuussa (muistaakseni. Vai kesäkuun alussa, siinä kuitenkin) positiivisen raskaustestin ja näinollen olin raskaana. 

 Riiviö saapui elämääni. Aluksi sen nimi piti olla Sintti, mutta Riiviö vakiintui kuitenkin nimeksi ja kuvaa tätä kissaa hyvin. Muutin Tampereen sisällä asunnosta toiseen. 

Kävin kaverin häissä ja vietin yhden päivän toisessa tubemiitissä! jipii. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2015

Tämän vuoden kuvat sisältävät vain vauvaa. Koska tämä oli vuosi, kun Leo syntyi. Sai nimensä ja kasvoi. Tähän vuoteen ei kuulunut oikeasti sen ihmeellisempää, kuin paljon paljon vauva-arkea. 

 Tässä mahakuva, en raskaudesta koskaan kertonut, kuin muutamalle ihan lähimmille henkilöille, enkä lähimmistäkään kaikille. Ja mahakuvia en julkaissut, semmoisen kuitenkin otin. Laadultaan ei ole hieno, mutta tässä kaunis mahakuva muutamia hetkiä ennen Leon syntymisen ajankohtaa. 

 Tänä vuonna tuli käytyä ja oltua Tubeconissa ekaa kertaa. Järjestettiinhän se vasta toista kertaa toki. Talkoolaisena aloitin ja siinä roolissa jatkan edelleen Tubeconin parissa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _  

2016

 Taas muuttoa. Tampereen sisällä. Kävin tällöin muutaman kerran risteilyllä ja vaikka olen laivalla matkustanut varmasti monta sataa kertaa, tuli vasta näin 23-vuotiaana koettua elämän ensimmäinen kokopitkä risteily!

 Minun serkku ja samalla kummityttö syntyi. Kävin monella keikalla ja aloitin Pokemon Go:n pelaamisen. Pelin parissa on vierähtänyt paljon aikaa, mutta on pidetty myös parin vuoden taukoa. 

 Kirottu lapsi julkaistiin  (kirja) ja kävinkin sen julkaisutapahtumassa, Helsingissä. Siellä tapasin uusia ihmisiä ja leikin Malfoytä. 

Rullaluistelin myös Tampereelta (kotoa) Ylöjärvelle. Olin hullu, mutta hyvin jaksoin. 

 Tubecon oli taas. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2017

 Hankin elämäni ensimmäisen tatuoinnin. Tästä olin haaveillut pitkään ja vihdoin pystyin haaveeni toteuttamaan. 

Kävin myös päiväretkellä Helvetissä. 

Sain leijan lentämään ensimmäistä kertaa elämässäni. olinhan sitä vain jonkun 20 vuotta odottanut.  Muutin taas Tampereen sisällä. Kävin monella Tiisun keikalla. Somerolla asti yhdellä. 

Paras ystäväni menehtyi. Häntä on kova ikävä edelleen. 

Marraskuussa kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa Ruotsia ja Viroa pidemmällä ulkomailla. Matkustin muutaman tubettajan kanssa Brysseliin tutustumaan EU-komissioon ja Euroopan Parlamenttiin, oli huikea porukka ja kiva reissu. Hankin myös toisen tatuoinnin. 

 Tämä vuosi sujui niin ilon, kuin surunkin merkeissä. Joulu vietettiin Hankasalmella, mökillä. Otin myös toisen tatuoinnin. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

2018

 Tänä vuonna koin paljon yksinäisyyttä. Aloitin syksyllä opiskelut. Kävin tubeconissa talkoilemassa taas, olin myös epävarma monesta asiasta. Paljo erilaisia tunteita tuli koettua, mutta loppujenlopuksi vuosi oli aika hyvä.

 Ihastuin ja taisin jopa rakastua. Aloin seurustelemaan syksyllä ja kaukosuhde oli aika ajoin henkisesti hieman hankalaa. Mutta hyvin siitä selvittiin. 

 Nää asiat ei tuu missään aikajärjestyksessä, mut koska oon itsekkin sekalainen ihminen, niin ei anneta sen haitata. Kesällä tuli retkeiltyä ja yövyttyä riippumatossa. Kävin Virpin  ja lasten kanssa Leivonmäen kansallispuistossa. 

 Myy (tähän sydän) (ps. tuo koira siis. Tuli miun tädille)

 Oon myös ehkä hieman ylpeä tästä Leon 3v synttärikakusta. Juhannus tuli vietettyä myös Virpin porukan  kanssa, erittäin hyvässä säässä, niinkuin allaolevasta kuvasta voi päätellä. 

 Allaoleva kuva on todistus mekon käytöstä. Oli Rippijuhlajuttuja. 

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _  

2019

Tähän vuoteen kuului pakkaamista ja ressaamista ja iloisia asioita. Itkua, naurua, ahdistusta, paljon onnea. 

 Hoidin myös hieman miun mielenterveyttä parempaan suuntaan, toivottavasti. 

Aloitin opiskelut eläintenhoitajaksi. Aloitin hieman myöhemmin sivuopiskelut myös toisessa asiassa. Eli käyn kahta koulua samaan aikaan. Päätoimisena kuitenkin tätä eläintenhoitajaa. 

Heinäkuu vierähti ihanasti Ahvenanmaalla. Toivottavasti ensi vuonnakin sinne pääsisi pidemmäksi aikaa. Se oli nimittäin aikas kivaa. 

Olin taas Tubeconissa yllättäen ja varmaan vaikea  arvata, että tein erittäin paljon hommia ja olin talkoolaisena. 

 Muutin Jyväskylään ja näinollen muutin myös yhteen tämän nykyisen ihanan miehen kanssa. 

Asunto on kiva ja tilaa ainakin on ihan hyvin. Kyllä tässä jonkin aikaa asustelee. 

Joulun vietin mökkeilemässä Rutalahdessa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Yhteenvetona kuluneesta vuosikymmenestä voisin sanoa, että se sisälsi paljon rankkoja hetkia, mutta myös monta erittäin onnellista hetkeä. Paljon yksinäisyyttä, mutta myös ihania hetkia ihanien kavereiden kanssa. Paljon keikkoja ja paljon muuttamista. Eläimiä. 

Ainiin, toimin tässä vuosikymmenen lopussa myös populaatiokissojen suojeluyhdistyksessä vapaaehtoisena ja hoidin kodittomia kissoja. Se oli ehdottomasti yksi asia, mitä haluaisin nyt uutena vuosikymmenenä jatkaa, mutta en ole vielä keksinyt millä tyylillä se onnistuu. 

Kiitos, että luit ja ensi kertaan. 

"Vitunmoisia mäkiä jokapaikassa"

Wau. Siitä on taas vierähtänyt melkein puoli vuotta, kun oon tänne mitään rustaillut. Jotenkin, yllättävää, en ole saanu aikaseks. Mutta nyt oon taas ntässä kirjottamassa. On tässä vähän uutta taas kerennyt tapahtumaankin. Ja tämä postaus onki lähinnä semmonen kuulumisten ja ajatusten tylsä päivityspostaus. 

Ehkä isoin asia, mitä tässä kuukausien aika on tapahtunut on se, että asun nykyään Jyväskylässä. Muutin tänne elokuun lopulla. Ja joo, oon tykänny asua täällä. Toki silloin, kun tätä muuttoasiaa vakavasti harkitsi mietti sitä, että kun muutan Leon kanssa näin "kauas" sukulaisista ja kavereista, että miten käy tukiverkoston kanssa yms. Mutta hyvin on pärjätty tähän mennessä ja ei tästä oikeesti mee edes kauaa tuonne Tampereelle, Leo pääsee kyllä edelleen sukulaisille yms viikonlopuksi hoitoon jne. Mun vähäisetkin kaverit jäi toki Tamperelle, mutta oon onneks tottunu oleen "yksin" ni ei oo sillai ollu ongelmia. Toki niitä kavereita olisi täältäkin päin kiva saada, mutta toistaiseksi ei oo lykästänyt. 

Ja ei tosiaan Leon kanssa asuta kaksin, vaan muutettiin  Samin kanssa yhteen. Se oli tähän tilanteeseen hyvä ja kaikista järkevin ratkaisu. Ja hyvin on yhteiselo sujunut. Ei oo hirveesti ollu erimielisyyksiä. Perus normi kinaamista toki. Ei muutettu keskustaan, vaan vähän syrjemmälle, joka tuntuu joillekkin olevan ongelma. Täältä on keskustaan se n.7km, mikä ei minusta ole paljon. Toki ei sitä nyt päivittäin kävele, mutta julkiset kulkee oikein hyvin ja autollakin tarvittaessa pääsee. Asuinhan minä Tampereellakin Hervannassa, mistä on lähes sama matka keskustaan. 

Toinen asia, mikä on muuttunut on tottakai mun koulu. En voi tietenkään jatkaa Ikaalisissa koulunkäyntiä, joten aloitin tääläpäin uuden alan. Taas. Opiskelen nyt Saarijärvellä eläintenhoitajaksi, oon tykännyt. Olen monimuotoopiskelija, eli mulla on vähän lähiopetusta per kuukausi. Enemmän verkko-opintoja ja työssäoppimista. Tuntuu, että tää on se miun oma ala. Kunhan saa oman henkisen jaksamisen vielä kuntoon, niin työharjottelutkin helpottuu. Mulla on tosi kivat koulukaverit ja kerrankin kouluun meneminen poissaolonkin jälkeen ei tunnu siltä, et kaikki katsoo kieroon. 

Mä vannoin sillon kun Lahdesta muutin pois, että en koskaan enään muuta niinsanotusti miehen perässä mihinkään. Ja kuinkas kävi. Noh, tää onneksi tuntuu kaikinpuolin paljon paremmalta ratkaisulta, kun se Lahteen muutto muinoin. Siitä oppineena :D 

Täällä yllättäen ei nyt kovinkaan erilaista ole asua, kuin Tampereella. Yhtälailla keskustassa käyn harvoin ja bussit kulkee ja näyttää sisältä lähes samalta. Ainoa ero, minkä ehkä olen huomannut täällä, niin bussista poistuttaessa vähnitään joka toinen ihminen kiittää bussikuskia. Toisin kuin Tampereella, missä en kuullut koko asumiseni aikana, kuin ihan pari kertaa jonkun kiittävän. Ja asuin kuitenkin useamman vuoden ja kuljin bussilla lähes päivittäin. Toki hyvä asiahan tuo on vain, Leokin on oppinut kiittämään poistuessamme bussista. 

Wau, avaudun taas kaikesta turhuudesta.

Viime päivinä oon miettiny tosi paljon itseäni, ja sitä mitä teen ja mitä tunne ja oon tajunnu, että tietyissä asioissa oon aika hukassa. Mutta en sentään liikaa, eli handlaan kyllä kaiken ja tiedän suunnilleen miten saan asiat (oman pääni sisällä) järjestykseen.

Oon huomannut tässä lähiaikoina sellaisen jutun, että minulle kaikista tärkein ihminen on saanu miun kaikki muurit mitä oon rakentanu tässä vuosien ainaka, osittain ihan tietämättäni, niin hävelvenemään. En tiedä miten, mutta niin on käynyt. Se tosin kertoo ehkä paljolti siitä, kuinka turvalliseksi tunnen oloni hänen kanssaan. Toisaalta se, että miun kaikki suojamuurit on laskenu sinne lähes olemattomiin on tehny miusta satakertaa herkemmän mitä oon ennen ollu. Enkä kyllä sano sen olevan huono. Tiedän, että tästä on paljon helpompi lähteä purkamaan ongelmia ja nimenomaan niin, että joku auttaa siinä. 

Mulle tällähetkellä kaikista vaikeimpia hetkiä on illat, juuri ennen nukkumaanmenoo. Ehkä siksi, että päivisin oon nyt jostain syystä saanu jonkun jäätävän ison siivousboostin. Nimittäin olen nyt kahdessa päivässä pessyt jonkun 7koneellista pyykkiä (joo sitä on P A L J O N) ja tiskannu miljoona astiaa, siivonnu leon lelulaatikot, keittiön, mun ja Leon vaatekaapit ja olohuoneen. Ja vihaan siivoomista, yleensä. En tiiä mikä mua vaivaa. Ja täällä olkkarissa on oikeesti ollu näin siistiä varmaan viimeks sillonku muutin tänne. Toisaalta hyvä, sillä päivisin en kerkee murehtimaan asioita. 

Tosin niinku sanoin, sitten ne iskee illalla ja siks saatankin itkee itteni unee, joo kuulostaa tosi säälittävältä mut harrastan sitä silti. jee. 

Mie en esimerkiksi voinu ikinä kuvitella, että tulisin kokemaan paniikkikohtauksen, mutta niin kävi. Oli paljon minulle vieraita ihmisiä ja tilanne oli sellainen, etten osannut yhtään toimia tilanteen vaatimalla tavalla. En ole niitä ihmisiä, jotka menee puhumaan ja esittäytymään oma-aloitteisesti, vaan tarviin siihen rohkaisua joko joltain tutulta tai sitten siltä kenelle pitäisi esittäytyä (eli esim että hän esittäytyy itse). 

Onnekseni tämä kaunis paniikkikohtaukseni ei kestänyt itsessään kuin puolisen tuntia, kyllä sen jälkeen olin lähes koko loppupäivän tosi herkillä, joka ärsytti itseäni myös. Se oli jotenkin tosi outo tunne, ensin alkoi hengitys tihentymään, vähän kuin olisi hengästynyt, mutta ei kuitenkaan. Sitten puutui toinen käsivarsi. Ja kokoajan pidättelin sitä etten ala itkemään. Sitten alkoi puutua naama myös ja sillon se iski kunnolla. Se oli toso hämmentävää ja ehkä hieman pelottavaa, koska en ollut ennen semmoista kokenut. Pääsin kuitenkin "piiloon" pois katseilta ja sainkin onneksi mitä parhainta rauhotteluapua.

Mulle on siis semmoset tilanteen, missä on mulle tärkeitä henkilöitä ja sitten uusia, toiselle tuttuja on tosi vaikeita. Niihin tilanteisiin yleensä tarvisin tosi paljon sen tutun ihmisen tukea. Tiiän että jos tilanne on uusi myös sille toiselle, sen on vaikea reagoida itseni tarvitsemalla tavalla asioihin. Varsinkin jos niistä ei ole puhuttu. Siksi en yleensä ota itseeni, jos asiat ei mene niinkuin haluaisin. Koska jos joku ei tiedä asioita, niin ei se silloin voi toimiakkaan erilailla mihin on ehkä itse tottunut. Ja aina ei pysty toimimaan, niinkuin "pitäisi" vaikka haluaisi, koska täytyy ehkä tehdä sitä ja tätä. 

Mä tarviin näissä eniten sen toisen tuen niin, että se tuttu ihminen ottaa mut mukaan porukkaan, pyytää tulemaan, koska oon jostain syystä niin tyhmä ja nössö etten pyytämättä uskalla mennä. Ja moni voi kokea tämän pakottamiseksi, esim jos kyseinen henkilö juttelee vaikka kouralliselle tuntemattomia ihmisiä, niin hän ei ota minua mukaan siihen, koska kokee ettei halua pakottaa minua siihen, ehkä hankalaan tilanteeseen. Minä puolestani toivon, että hän pyytäisi minut siihen tilanteeseen mukaan, koska  siinä tunne jokatapauksessa oloni turvallisemmaksi, kuin jossain itsekseni. 

Mutta se siitä aiheesta. Minun piti vielä jotain kirjotella tähän. Heti kun keksisin, mitä se oli. Niin se, että en minä täysin hukassa ole. Koska tiedän aikalailla tasan tarkkaan mitä haluan tulevaisuudessa ja esimerkiksi vielä tämän vuoden aikana tapahtuvan. Ja uskon, ja toivon, vahvasti että haluni toteutuvat myös. Mahdollisimman pian. 

Keittiö kuntoon.

Päätin kokeilla tänään tämän kauniin ja ihana ahdistuksen lievittämiseen siivousta. Ja kas kummaa se auttoi, sen aikaa kun siivosin. Mutta ainakin siivosin paikkoja, joihin en siivousmielessä ollut koskenu sitten muuttamisen. Joten oon myös hieman  ylpeä itsestäni, että sain niinkin paljon aikaseksi.

Syyt, miksi tuo lievitti ahdistusta senaikaa, kun kesti on varmasti se, että kuuntelin samalla musiikkia ja koska keskityin siivoamiseen pysyi ajatukset silloin täysin siinä siivoamisessa eikä vaellellut muualle. Katsotaan jatkanko projektia joku päivä, huoneita on vielä jäljellä :D 

Jotta tästä postauksesta ei tulisi tynkä niin otin neljästä kaapista, jotka siivosin ennen ja jälkeen kuvat.

Nämä kuvat ovat alla satunnaisessa järjestyksessä enkä niihin jaksa löpistä sen enempää. Kertokoon kuvat enemmän kuin tuhat sanaa. 

Tässä myös kauniisti roskien määrä, mitä tuosta kaappien ja keittiön  siivoamisesta tuli. Ja kerrottakoon, että tungin pahvilaatikot (mm muro, tee ym) kokonaisina, joten niiden litistämisellä tämä roskamäärä ei näyttäisi näin valtavalta. Ne nimittäin vievät yllättävän paljon tilaa roskiksesta. 

Löysin päiväystuotteita myös, mistä heitin suuren osan menemään. Tästä mausteesta oli pakko ottaa kuva, koska olen kuitenkin vuoden 2014 jälkeen muuttanut ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa :D

Tälläinen siivouspäivitys tälläkertaa. Ei sentään tää blogi oo täysin vaan miun avautumista elämän pienistä ja suurista asioista. 

Ripulointia aivoista

Oon ollu aina semmonen ihminen, mikä tykkää olla seurassa ennemmin kun täysin yksin kotona. Oon kuitenkin viimeks ahdistunut yksin kotona olemisesta vuonna 2014, kun asuin Lahdessa. Sillon tiedostin suunnilleen mistä ahdistus johtui ja miksi se tuli aina, kun menin asuntooni (missä vietin varmaan vuodessa n 5yötä).
Nyt kuitenkin tässä ihan lähiaikoina tää sama ahdistus on tullu takas. Ja en kestä sitä, koska en tiedä mistä se johtuu ja miksi se tulee. Jos haluaisin pitää tän kurissa, niin mun pitäs olla kokoajan jonkinlaisessa (aikuisessa) ihmiskontaktissa, koska sillon saan muuta ajateltavaa kun sen yksinolon.
Oon aina ollut myös sellanen ihminen, joka ajattelee tosi paljon ja liikaa. Sit kun siihen lisätään yksinolo ja siihen liittyvä ahdistus niin ei tää kivaa ole. Mutta kai siihen pitäisi yrittää tottua, koska ei sitä vaan voi olla 24/7 jonkun kanssa. Joo, on tuo lapsi tuossa mutta se ei poista sitä mun ahdistusta muutakun sillä että hänen hereillä ollessa pyrin peittämään (mm itkun). Välillä sitten taas nautin yksinolosta. Ja tosiaan pieninä määrinä.

En tiedä vaikuttaako tähän kaikkeen ahdistukseen se, että oon jokaisessa suhteessa tosi nopeella aikataululla ollu tosi tiiviisti (mm asunu yhessä lähes heti) ja nyt oon ensimmäistä kertaa kaukosuhteessa. Ja tää on hankalaa. Vaikkakin oon siitä satavarma, että meidän suhde ei olis näin vahva ja hyvä jos me ei oltas kaukosuhteessa oltu. Alku tässä oli todella helppoa. Mutta nyt suhteen syvetessä (kai toi on oikea ilmaisu) mun ahdistus ja ikävä vaan kasvaa. Enkä tiedä edes, että miksi. En kuitenkaan missään välissä ole edes miettinyt eroa tämän vaikeuden takia sillä olen sitämieltä, että tämä kaikki on todellakin sen arvosta, että mie välillä itken joka ilta viikon verran.

Mulla on myös tosi vahva menettämisen pelko, joten uskon sen myös omalla tavallaan boostaavan tuota ahdistusta yksinollessa. Tiedän kuitenkin, ettei se tuosta voi täysin johtua, koska mulla ei oo tällähetkellä mitään vaaraa siitä että menettäisin ketään läheistä.

Mie oon onneks siinä suhteessa onnellinen, että vaikka välimatkaa onkin. Mulla on silti rinnallani mitä ihanin ja parhain ihminen. Joka kuuntelee minua kun tarvitsen ja muistaa kysyä miten miulla menee. Ja tykee ja piristää. En ole näin laajasti kyllä tästä hänellekään puhunut koska en ole halunnut huolestuttaa. Koska kuitenkin vaikka ahdistus on kova, mie pärjään sen kanssa.

Taas pitkästä aikaa tällästä sekavaa ajatusripulia. Mutta tuntui siltä, että nyt avautuminen tänne saattoi auttaa, edes hieman.