tiistai 1. toukokuuta 2012

Judas Priest!

En kerenny tästä keikasta aikasemmin kirjotteleen tänne, kun en ole kotona ollu ja Inna laiinas mun kameraakin mutta nyt on aikaa kirjotella ja sain kuvatki vihdoin koneelle.

Olin siis Mirellan kanssa Judas Priestin keikalla (lämppärinä Hammerfall) tossa toissaviikon sunnuntaina (22.4) jaja oli mitä mahtavin keikka, ETURIVI♥
Lähettiin Tampereelta kohti Helsingin jäähallia joskus siinä kahen aikoihin päivällä. Oltiin sitten muutama tunti myöhemmin Helsingissä, ja olihan jäähallin edessä jo jonkinverran ihmisiä "jonottamassa". Ei sitä rykelmää tosin oikee jonoks tms. voinu kutsua mutta olipahan kuitenkin. Istuskeltiin sitten siinä keskellä hienosti ja laulettiin lokeille "lokki, lokki minne lennät..." Käytiin mäkkäristä hakemassa ruokaa, taino mie otin vaaa suslaapirtelön. Joku about. tunti ennen ovien aukeemista hivuttauduttiin vähän lähemmäs ovia ja samoihin aikoihin ihmiset rupes seisomaan ja ryhmittymään ovien läheisyyteen. Päästiin ajoissa sisään ja hienosti käveltiin pikaisesti eturiviin, vähän sivuun, mutta hyvä näkyvyys lavalle oli kumminkin, joten hyvät paikat saatiin.
Hammerfall alotti sitten jossain kohtaa ja mie tunnistin niiltä jopa neljä biisiä!?!?! Luulin tietäväni vaan kaks, mutta hyvä näin.
Priestiä odoteltiin sitten enemmän ja vähemmän tiiviissä tunnelmassa. Laulettiin siinä vähän leeviä ja fanitettiin kajaria kunnes sitten vihdoin Priesti aloitti.
Mitäs sitä keikasta muuta sanoisi, kun että se oli mitä mahtavin, vaikka kuuma ja hirrvee jano siinä tulikin. Vähän päälle kaks tuntia se kesti (ellen nyt ihan väärin muista ;oo  noo samapa tuo) Lavashow oli mitä mainioin ja oli kyllä panostettu hienosti. Mie oon huono yleensä keikoista mitään sanomaan (muutakun että olivat huonoja/hyviä) mutta yritetään tähän nyt jotain kakkaa rustailla, ettei ihan pikkiriikkiseksi tämä teksti jäisi. Breakin The Law meni vähän jännästi, kun yleisö laulo enemmän ja vähemmän hyvin ja sillee, mutta kunnialla siitäkin selvittiin. Meitä huudatettiin ja voin sanoo et oli kyllä hetkellisesti (ylihetkellisesti) kurkku kipeähkö.
Keikan jälkeen suunnattiin täyttä vauhtia mäkkäriin, koska järkyttävä jano. Juomat saatuamme suunnattiin bussipysäkille odottelemaan about. tunniksi bussia. Bussipysäkillä tapahtuneista asioista ei puhuta sen  enempää, juoksin tienyli ja takaisin, se kerrottakoon. Bussi tuli hienosti ja jostain kumman syystä se oli täynnä aika tummiinpukeutuneita ihmisiä, saatiin kuitenkin istumapaikat. Toisin kuin osa ihmisistä, jotka tulivat vasta lentoasemalta kyytiin. Erinäisistä syistä johtuen en nukkunut bussissa, vaikka tarkoitus oli. Okei, nukuin ehkä viimeisen tunnin aikana puolisen tuntia (sillon mun kännykästä oli jo akku lobbu)
Tampereella käveltiin kotio, hihhuloitiin hetki ja mentiin hurjana nukkumaa, Mirella sai sänkymajotuksen mie nukuin lattialla.



...Sen pituinen se.

2 kommenttia:

  1. Jeeee nyt sä sait tän kirjotettua <3 En ymmärrä kuin mun sormet voi olla noin (näin) vammaset..

    VastaaPoista
  2. Haha noiden ihmisten ilmeeet tossa tokassa kuvassa! :D
    Miks niil on suomen lippu tos vikassa kuvas?? :o :D

    VastaaPoista