sunnuntai 25. elokuuta 2013

Helsinki, Recklessit, Back To School "bileet"

Nyt on sunnuntai. Koneessani on seiska, vihdoin. Nyt on hyvä.
Asiaan, olin eilen Helsingissä, koska Reckless Love. Ne esiintyivät MissMixin Back To School - bileissä. Alunperin mun ei ollu tarkotus ees mennä tonne (taisiis olin osallistunut, mutta), vaan Mikkeliin. Mutta, koska suunnitelmat muuttui perjantaina, päätinkin suunnata Helsinkiin. Oikeestaan painavin syy oli ehkä se, että ne soittovat uusimman sinkkunsa tuolla ensimmäistä kertaa. Noh, matka Helsinkiin alkoi ihan hyvin, Kirppu meni Tiinalle hoitoon. Meinasin myöhästyä junasta, koska mäkki.
 Lol, mäkkiruoka on hyvää. Kävin lauantaina yhteensä 3kertaa mäkissä. En kerro mitä ostin milläkin kerralla, tosin tuo kuva nyt kertoo yhdestä kerrasta, mutta.
Kävin Forumin Glitterissä. Siellä oli Niko. Tärisytti. Tämä oli toinen kerta kun  nähtiin. Niko säikähti :P hihi, ostinm kaksi korua, jee. Oli kivaa, jutelitiin hetki. Niko kysyi Kirpusta, kehui sitä söpöksi. Sanoi, että Kirpusta tulee aina mieleen London (samoin mulla, mutta päinvastoin). Lopuksi Niko vielä halasi, meinas tulla itku, mutta ei tullut. Kestohymy tuli, nyt olin onnellinen. Miten joku ihminen voikaan saada näin hyvälle tuulelle?
 Toinen koruista, ihana ristikaulakoru. Ainoa huono puoli tässä on se, että menee helposti solmuun, mutta ei se mitään :)
Tuo ei-niin-kulunut musta koru. Nää on kivoja, jotenkin tosi simppeleitä ja näitä voi yhistää monta. Pitäs vielä jostain hakea sellanen oranssi. 
Korut tosiaan Glitteristä.

Gloriaan pääsin juuri ennen kuutta, siellä oli paljon teinityttöjä. Menin jonon jatkeeksi ja jossain välissä pääsin sisään. Koska lavan edessä oli kiitettävästi porukkaa, menin suosiolla yläkertaan. Josta sain loppujenlopuksi aivan loistavan paikan.
 Ehkä parasta. jätkät sai keikan loputtua kultalevyt. Niiden AA oli myynyt kultaa. Oon ylpee. Tää on mahtavaa. 
Ainiin, So Happy I Could Die, kuullosti iha  pirun hyvältä livenä. Ehkä mä opin vielä tykkäämään siitä myös ihan levyversiona. Ehkä..
 Yksi muista esiintyjistä. Jontte Valosaari. Ei ollut kummonen, ei tämäntyylinen "musiikki" iske. 
Diandra. tämäkään ei iskenyt, naislaulaja plus vääränlainen musiikkityyli. Mutta yleisö tykkäs. 
TCT, noh en sano mitään. Ei iskenyt, koska niin :D
 Sieltä sai vielä tälläsen ihkun kangaskassin. jonka sisällön näette muutamassa seuraavassa kuvassa. 
 Kokeilupakkaus, sipsiä, limsaa, karkkia, lehti. Jejee
 Avonin esitekuvasto ja huulikiilto tms :DEi tuu kyllä mulle käyttöön, en harrasta mitään huulikiiltoi tms.
Kielimatkojen kangaskassi, on muuten vetoketjulla, joten aika kätevä. Sekä pari esitettä.

 Sain myös hienon ilmapallon. Tässä poseeraan ihkusti sen kanssa keskellä Helsinkiä.
Kiertelin hetken pitkin Helsingin keskustaa, ennekuin lähdin jatkamaan pois :) Oli jännää. 

 Ja tässä teille vielä Kirppu söpösti poseeraamassa. Kuva tältä päivältä.

Ainiin huomenna, maanantaina 26.8.2013 KAIKKI katsoo Suorana:Kortesmäki kakkoselta. Jookos, siellä Recklessit haastattelussataivastaavassa. Ja Minä istumassa ihkusti yleisössä, joten ainakin siksi katotte, että bongaatte mut, jos Recklessit ei kiinnosta :)

Kiitos ja Näkemiin. PUS!

4 kommenttia:

  1. ei vitun miss mix:D kai innostuit niin paljon et tilasit lehden jo ja näin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis hei tottakai :D tosin pettymys on suuri, missmix lopetetaa syyskuun lopussa: DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

      Poista
  2. ootsä mies vai nainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä VITUSTA teitä anonyymejä tulee, jotka kysytte tätä :D Jos musta on noin vaikee nähä kumpaa sukupuolta oon ni suosittelen tarkistuttamaan näön.
      Millä VITULLA te saatte musta miehen? haluisin tietää

      Poista