tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri. Luukuti 1!


Heipsansaa! Tästä lähtee mun blogin oma joulukalenteri. Päätin tänävuonna kokeilla tälläistä juttua. Saa nähdä mitä tapahtuu. Ideoita mulla on jonkinverran, jouluisia ja e jouluisia.
Nyt on siis joulukuu,vaikka uloskatsoessa sitä ei ehkä uskoisi. Se lumi, mitä marraskuussa sen noin viikonverran maassa oli, on kadonnut kokonaan. Harmi sinänsä, sillä itse haluiaisin edes, että joulukuussa olisi maa valkoisena. Mutta pysytään vielä toivekkaina sensuhteen, että tulisi edes valkea joulu.

Tästä postauksesta voi tulla vähän tynkä, sillä tämä on ainoia luukku mihin ei varsinaista aihetta ollut ollenkaan. Tykkään aloittaa joulukalenterin vain kertomalla, että semmoinen tulee.

Meillä olisi myös yhdeksän päivää enää muuttoon ja pitäisi alkaa varmaan pikkuhiljaa laittaan loppuja tavaroita kasaan.

Joulu on taas, kulkuset soi

jossakin äiti, lastaan seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon jeesus
herraksi sen
tulkoon rakkaus, ihmisrintaan
Silloin joulu luonamme on.



Tahtoisin päästä, paimenten mukaan
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu
sai muuttaa historian






Vaikka tuo laulu onkin vähän uskovaispuoleinen, niin itse silti tykkään siitä. Varsinkin näin Raskasta joulua versiona. Joten kuunnelkaa se ihmeessä, vaikka ette näistä "jeesuslauluista" niin välittäisikään.

Nähdään huomenna vähän täyteliäämmän luukun parissa!! Hyvää joulunodotusta!


3 kommenttia:

  1. Mihis päin tamperetta muutatte? :)

    VastaaPoista
  2. Oi noi raskasta joulua levyt on jotenki niin huippuja, mun mielestä ne muuttaa ihan täysin ne kappaleet ja varsinkin jos hietanen laulaa! Joka joulu niitä tulee iskän kans kuunneltua <3 Ja täälläki syvästi toivotaan et tulis valkee joulu..

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista