perjantai 13. tammikuuta 2012

Perjantai 13. lallatilaa!



Jaa tänää perjantai 13. noo, mullon ollu ainaki parempi päivä ku pitkää aikaa, joten eipä paljoo epäonnee tässä päivässä näy *koputtaa puuta*, paitsi toi ulkonaoleva ilma, mut ei sitä lasketa ;)
Tänään tuli oltua taas muutama tunti koskarissa ft. Mirella. Pidin sille kuutisen tuntia seuraa ja oli kivvaa, tosin välillä meinas kyl tylsyys iskee.
Sain tässä eräs yö hyvän päähänpiston, halusin tehä jotain hiuksilleni ja siinä sitten kävi niin että mähän leikkasin ne  sillon yöllä ja heittelin vähän väriä, en luopunu kuitenkaa kokonaan punasesta, en raaski. Näistä tuli ihan kivat kyl :D Ei sellaset mikkä suunnittelin, ne sit tossa laitossa vähän muuttu mut eii se mittee.
Huomenna oliskin sitten ohjelmassa marsunäyttelyyn meno, 6.40 lähtö eli herätys joskus puol kuus ihan viimestään jotta ehtii kaikki tarpeelliset tekeen :)

 Tonverran suunnilleen sitä hiusta sitten päästä lähti.
 Tiina  nauro mulle, kun herätin sen aamusta ja olin samaan aikaan kaupassa, kun piti ostaa lakkaa, koska en ennen sitä tarttenu niin en myöskään sitä omistanu. Ostin sitten ES:ssää ja lakkaa. Tiina sano ettei kukaa mee seittemän aikaan aamusta ostaan kauppaan ES ja lakkaa XD


Tälläset niistä sitten tuli, anteeksi kakka kuvanlaatu, en jaksanu ottaa uutta hahah, ja takaa en jaksanu alkaa kuvaileen, joten anteeksi siitä.

Nämä housut lähti IHAN vahingossa mun mukaan cybershopista tänään, mun piti mennä ostaan kengännauhoja. 45e maksoivat, oli alennuksessa, oikeesti ne olis maksanu 65e!



Tätä kirjaa mä oon jo pidemmän aikaan kattellu ja nyt se vihdoin sitten on mun☻

 JA sainpahan tänään Mirellalt oman Priestin lippunikin rahapussiin :D hhihiihh, en jaksais oottaa toho keikkaan :D Viimekesän saunassa tuli nähtyä viimeks!

NII, ja recklessit on ens kuus Tavastial ni päätettiimpä just että lähen sitten keikkojen jälkeen Anelle Kotkaan! whiii :D♥

2 kommenttia:

  1. "välillä meinas kyl tylsyys iskee" välillä vaa :DD khuuulit housut hermannilla!

    VastaaPoista
  2. Onpa mielenkiintonen blogi, semmonen asenteen tuntu! hahah \,,/ mitä mä teen..

    Joo mut oikeesti ihan hullun kiva :)

    http://blumenwies.blogspot.com

    VastaaPoista